Syksy on pimeää jo monien mielestä synkkää aikaa.

Syysväsymys vaivaa suurta osaa suomalaisista. Tuoreen tutkimuksen mukaan jopa 76 prosenttia kokee olonsa syksyisin väsyneemmäksi kuin muina vuodenaikoina.

Gigantin syyskuussa teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset piristävät synkkiä syysiltoja kuten ennenkin, eli useimmiten käpertymällä television ääreen, juomalla kupposen hyvää kahvia tai teetä ja polttamalla kynttilöitä.

– Meillä selvä syksyn merkki on se, että herätysvalot ja kirkasvalolamput käyvät kaupaksi. Suomalaiset hakevat niistä helpotusta pimeydestä selviämiseen, kertoo Gigantin markkinointijohtaja Sami Särkelä.

Sohvannurkka kutsuu suomalaisia

Koti houkuttelee suomalaisia syksyisin: joka kolmas huomaa viettävänsä syksyn tullen enemmän aikaa kotona. Tutkimuksesta paljastuu, että neljäsosa suomalaisista kokee olevansa syysaamuisin tavallista väsyneempi. Samalla monen kalenteri täyttyy kiireistä. 14 prosenttia kyselytutkimukseen vastanneista mainitsee syksyn tuovan tullessaan kiireisemmän arjen.

– Kiireen keskellä arvostetaan rauhallisia hetkiä kotona. Ilmojen viilentyessä sohvannurkka houkuttelee rentoutumaan. Syksyisin meillä on aina piikki telkkareiden, puhelinten ja erityisesti tietokoneiden myynnissä, kun ihmiset palaavat lomiltaan kotiin. Tänä vuonna on myyty paljon äänentoistolaitteita televisioihin, niihin halutaan nyt panostaa, Särkelä kertoo.

Tutkimuksesta selviääkin, että lähes puolet syysväsymystä kokevista suomalaisista piristää syysiltojaan käpertymällä television ääreen katsomaan sarjoja tai elokuvia.

Suomalaiset tunnetaan maailmalla kahvin ystävinä, joten ei liene ihme, että myös hyvän kahvin tai teen juominen on suosittu syksyn piristys: yli kolmasosa suomalaisista lääkitsee syysväsymystään kahvi- tai teekupposella.

Liikunnalla itseään piristää neljäsosa suomalaisista, reilu kymmenesosa puolestaan kohentaa syksyn painamaa mielialaansa pitämällä yhteyttä ystäviinsä. Suosittuja syysväsymyksen karkotuskeinoja ovat myös kynttilöiden polttaminen ja ulkoilu.

Syksyisin pirteänä pysyvät uskovat ulkoilun auttavan väsymykseen

Viidesosa suomalaisista ei tunne oloaan syksyisin sen väsyneemmäksi kuin muulloinkaan. Suomalaisista, jotka välttävät syysväsymyksen vaivat tyystin, kaksi viidestä uskoisi ulkoilun auttavan pimeiden iltojen mukanaan tuomaan uupumukseen.

Reilu kolmasosa kehottaisi syysväsymyksestä kärsiviä huolehtimaan riittävästä unensaannista, ja kolmasosa vannoo liikunnan piristävien vaikutusten nimeen.

Kahvin tai teen piristävistä vaikutuksista nauttisivat myös syksyisin pirteinä pysyvät suomalaiset – 30 prosenttia heistä uskoisi kupillisen hyvää kahvia tai teetä auttavan piristämään oloaan syysväsymyksen iskiessä.

6 suomalaisten suosikkikeinoa syksyn piristykseen:
  1. Television ääreen käpertyminen ja sarjojen tai elokuvien katselu
  2. Hyvän kahvin tai teen juominen
  3. Kynttilöiden polttaminen
  4. Ulkoilu
  5. Liikunnan harrastaminen
  6. Ajan viettäminen perheen kanssa
Tutkimuksen muita tuloksia:

1.Tunnetko olevasi syksyisin väsyneempi kuin muina vuodenaikoina?

  • Aina 10 %
  • Usein 22 %
  • Joskus 44 %
  • En koskaan 25 %

2. Miten syksy vaikuttaa arkeesi?

  • Vietän enemmän aikaa kotona 33 %
  • Olen aamuisin väsyneempi 26 %
  • Liikun luonnossa ruskasta nauttien 26 %
  • Sienestän tai marjastan 24 %
  • Minulla on vähemmän energiaa 21 %
  • Menen nukkumaan aikaisemmin 20 %
  • Harrastan enemmän liikuntaa 19 %
  • Vietän vähemmän aikaa ulkona 17 %
  • Syön enemmän vitamiineja 16 %
  • Aloitan uusia harrastuksia tai jatkan vanhoja 15 %
  • Olen kiireisempi 14 %
  • Ei mitenkään 11 %
  • Vietän enemmän aikaa läheisteni kanssa 9 %
  • Syön terveellisemmin 8 %
  • Tunnen oloni energisemmäksi 6 %
  • En ehdi viettää niin paljon aikaa läheisteni kanssa 4 %
  • Jotenkin muuten 3 %

3. Mitä seuraavista teet tai olet tehnyt piristääksesi pimeneviä syysiltoja?

  • Käperryn television ääreen katsomaan sarjoja tai elokuvia 49 %
  • Juon kupin hyvää kahvia tai teetä 38 %
  • Poltan kynttilöitä 35 %
  • Ulkoilen 33 %
  • Harrastan liikuntaa 24 %
  • Vietän aikaa perheeni kanssa 19 %
  • Sisustan kotia vuodenajan mukaan 12 %
  • Pidän yhteyttä ystäviini 12 %
  • Kuuntelen syysiltoihin sopivaa musiikkia 10 %
  • Hankin uusia valaisimia luomaan tunnelmaa 9 %
  • Käytän kirkasvalolamppua tai herätysvaloa 7 %
  • Valmistan ravinnepitoisia ruokia 6 %
  • Valmistan vitamiinipitoisia juomia (esim. mehupuristimella, blenderillä) 6 %
  • Hemmottelen itseäni (esim. käyttämällä hierontalaitetta tai tekemällä jalkakylvyn) 5 %
  • En mitään 5 %
  • Jotain muuta 3 %

4. Minkä seuraavista uskoisit piristävän sinua, jos kärsisit syysväsymyksestä?

  • Ulkoilu 41 %
  • Riittävä unensaanti 36 %
  • Liikunnan harrastaminen 33 %
  • Kuppi hyvää kahvia tai teetä 30 %
  • En minkään 23 %
  • Kynttilöiden polttaminen 18 %
  • Sarjojen tai elokuvien katselu television ääreen käpertyneenä 13 %
  • Ajan viettäminen perheen kanssa 13 %
  • Ravinnepitoisten ruokien valmistaminen 10 %
  • Yhteyden pitäminen ystäviini 9 %
  • Uusien tunnelmaa luovien valaisimien hankkiminen 7 %
  • Syysiltoihin sopiva musiikki 7 %
  • Vitamiinipitoisten juomien valmistaminen (esim. mehupuristimella, blenderillä) 6 %
  • Kodin sisustaminen vuodenajan mukaan 5 %
  • Kirkasvalolampun tai herätysvalon hankkiminen 4 %
  • Itseni hemmotteleminen (esim. hierontalaitteen käyttäminen tai jalkakylpy) 4 %
  • Jokin muu 3 %

Kyselytutkimus toteutettiin verkkopaneelissa syyskuussa 2018. Kyselyyn vastasi 1 000 suomalaista. Lähtöotos on ikä-, alue- ja sukupuolijakaumaltaan kansallisesti edustava.

Kuva: Pixabay