14 kiusallista tilannetta, joihin törmäät uudessa parisuhteessa – varaudu näihin!
Kumppanin löytäminen ei ole yksinkertaista. Siispä, kun viimein uskoo löytäneensä ”sen oikean”, sitä tekee usein mitä vain saadakseen parisuhteen toimimaan.
Erityisesti suhteen alkuvaiheessa molemmat osapuolet yrittävät olla olla hyväkäytöksisiä ja miellyttää toisiaan.
Jokaiselta meistä löytyy kuitenkin myös sellaisia käytöstapoja, joita emme välttämättä halua heti ensimmäisenä mainostaa uudelle ihastukselle, mutta jotka aivan varmasti paljastuvat suhteen edetessä vakavampaan suuntaan.
Tässä listattuna 14 noloa tilannetta, joista tulet löytämään itsesti ennemmin tai myöhemmin uuden kumppanisi kanssa! Tilanteet on listattu naisille, mutta pätevät yhtä hyvin myös miehille.
1. Piereskely
”Hups, kyllä minäkin olen ihminen.” Pierumuurin rikkominen on usein suorin reitti siihen, että voit myös puristella finnejä, jättää sheivaamatta ja olla varomatta vessasta kantautuvia ääniä hätääsi toimittaessa. Onneksi olkoon, et säikyttänyt häntä tiehesi, vaan teit suhteestanne entistä vapaamman ja seksikkäämmän.2. Hän sattumalta tapaa vanhempasi aivan liian aikaisin…
Olit suunnitellut tarkkaan, missä vaiheessa esittelet uuden kumppanin vanhemmillesi ja kuinka valmistelet hänet tapaamaan heidät. Kaikki ei kuitenkaan aina suju niin kuin suunnittelee ja nyt vanhempasi seisovat sunnuntaiaamun ratoksi eteisessäsi kättelemässä puolialastonsa yövierastasi. Tällä hetkellä toivot, että olisit ehtinyt selittää kumppanillesi edes osan perheesi omituisuudesta ja odotat hetkeä, jolloin pääset todistelemaan kumppanillesi olevasi ”itse kyllä ihan normaali”.3. Kun hän löytää postimerkkikokoelmasi ja Justin Bieber -fanituotelaatikkosi…
…tai mitä tahansa muita todisteita jostain hyvin erikoisesta intohimon kohteestasi/harrastuksestasi, että se ylittää jo ”söpösti noloa” -kategorian.4. Kerrot hänelle, että tutustuessanne valehtelit suurin piirtein kaikesta, jotta saisit hänet seurustelemaan kanssasi
”Siis kyllä mä tykkään urheilla, mutta se maratoni josta kerroin, sitä mä en oikeastaan kyllä juossut… Yritin vaan tehdä vaikutuksen suhun…” Kuulostaako tutulta? Me ymmärrämme. Toivotaan, että kumppanisikin.5. Jätät kumppanisi ensi kertaa yksin ystäviesi seuraan
Olette viettämässä iltaa ja poistut hetkeksi vessaan jättäen kultasi ensi kertaa yksin ystäviesi armoille. Tunnetta voi verrata siihen, kun hyvästelet lapsesi koulun pihalla ihka ensimmäisenä koulupäivänä – he ovat nyt omillaan ja heidän täytyy oppia pärjäämään. Niin kauan, kun kukaan ei ota puheeksi sitä, kuinka kuhertelit lukiossa opettajasi kanssa tai sitä, miksi pääsiäisen lasketteluloma oikeasti päättyi osaltasi sairaalaan, kaikki on hyvin.6. Kerrot hänelle seksuaalisista haluistasi
”Ahh, ehkä voisit vähän, hmm, kuristaa? Laita kädet kaulalleni, juuri noin… Vähän niinkuin Edward Cullen siinä Twilight-leffassa, vampyyrityyliin… Jooko?” Hyvin meni.7. Kun kumppanillesi paljastuu, kuinka todellisuudessa syöt
”Oletko varma, että tuosta annoksesta riittää meille molemmille? Pitäisikö ottaa varmuuden vuoksi omat…?” Todellakin pitäisi. Treffeillä ravintolassa tilaat terveellisen aterian, syöt hitaasti ja säädyllisesti ja kieltäydyt hymyillen jälkiruoasta, koska ”olet jo niin täynnä”. Kotiin päästyäsi kaivat ensitöiksesi keittiön kaapit ympäri ja linnoittaudut sohvalle rakkaiden Ben & Jerry’s jäätelöpurnukoiden ja sipsipussien kera, dippejä unohtamatta. Kuulostaako tutulta? Kumppanisi huomaa todelliset ruokailutottumuksesi ennemmin tai myöhemmin. Älä häpeile näyttää niitä, näin säästytte monilta selityksiltä.8. Vessakäynnit
Ensimmäisten seurustelukuukausien aikana etenkin suhteen naisosapuolilla on tapana keksiä mitä omituisimpia tempauksia peittääkseen vessasta kantautuvat äänet, tehden täten meneillään olevasta toimituksesta usein vain entistäkin selvempää.9. Törmäätte eksääsi
”Ai, en tiennytkään, että sinulla on sisaruksia.” Yleensä nämä tilanteet tulevat kaiken kukkuraksi täysin puun takaa, eikä niihin ehdi millään tapaa varautua. Kiusallista jokaiselle osapuolelle.10. Neuvottelut siitä, kuinka usein teidän tulisi nähdä
Häpeät myöntää tätä, mutta sisimmässäsi haluaisit olla tuoreen kumppanisi kanssa niin paljon kuin mahdollista. Et kuitenkaan halua paljastaa tätä kullallesi, jottei hän pidä sinua omistushaluisena sekopäänä.11. Edellisten seksikumppaneiden määrä
Valehdellako, vai kertoako totuus? Tätä kiusallista tilannetta harvoin ainakaan helpottaa, jos yrität välttää totuuden kertomisen vastaamalla: ”En muista”.12. Laskun maksaminen
Suhteen alussa molemmat yrittävät päästä selville toisen taloudellisesta tilanteesta ja usein tulee pähkäiltyä, mihin toisella on varaa ja mihin ei. Miten menetellä laskun suhteen… Puolitetaanko, maksanko itse, vai annanko hänen maksaa? Koska molemmat haluavat toimia oikein, menee maksutilanne usein vaikeaksi. Eikä kiusallisuutta helpota se, jos alatte kinastella maksamisesta keskellä ravintolaa.13. Ehkäisykeskustelu
Harvan mielestä on miellyttävää puhua sukupuolitaudeista tai ehkäisystä. Tämä keskustelu on kuitenkin käytävä aikaisin, jottei teillä ole piakkoin jotain hieman vakavampaa mietittävää.14. Lähetät vahingossa kumppanillesi viestin, joka on tarkoitettu ystävällesi
”Sillä on niin upee six pack… Ja eilen se sano mulle ekaa kertaa, et on ihastunu muhun!” Sydämenmuotoisten silmälasiesi läpi ei ilmeisesti ole kovin kummoinen näkyvyys, sillä viestisi lähti ystäväsi chatin sijaan omalle kullallesi. Älä huoli, hän todennäköisesti pitää vahinkoasi hellyttävänä! Lähde: Elitedaily Kuva: PixabayLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan