Äitiyslomalle jäänyt Salkkarit-tähti Tuuli Mattila paljastaa raskauden tuoneen elämään yllättäviä asioita – ”En oikein hahmota ääriviivoja ja törmäilen paikkoihin”
Salatut elämät -sarjasta suomalaisille tunnetuksi tullut näyttelijä Tuuli Mattila jää tällä viikolla äitiyslomalle suosikkiohjelman kuvauksista.
Mattila kertoi iloisesta vauvauutisesta tammikuussa omalla Instagram-tilillään. Tämän jälkeen hän on päivittänyt aktiivisesti kuulumisiaan raskausajaltaan.
Nyt Mattila myöntää kokevansa jo pientä väsymystä sisällään kasvavan uuden elämän johdosta.
– Tuntuu ihanalta jäädä äitiyslomalle. Huomaan olevani jo vähän levon tarpeessa, Mattila toteaa Metropolille Salkkarien pressitilaisuudessa.
– Mutta onhan se toki haikeaa jäädä tauolle Salkkareista, sillä täällä on niin kivaa olla töissä, hän lisää.
Raskaana oleminen on tuonut Mattilan elämään hyvin yllättäviä asioita. Hän ei ollut osannut varautua kömpelyyteen ison mahan kanssa.
– En ollut aikaisemmin ymmärtänyt, kuinka painava raskausvatsa todella on. Tosin totta kai se painaa, kasvaahan sisälläni kuitenkin ihminen! näyttelijä tarkentaa.
– Yllättävintä on kuitenkin ollut vaatteiden sotkeminen, hän naurahtaa ja osoittaa mekkonsa helmaa, johon on tippunut ruokaa.
– En oikein hahmota omia ääriviivojani ja törmäilen paikkoihin.
Myös ajatusmaailmassa on Mattilan mukaan tapahtunut merkittävä muutos.
– Aikaisemmin olen ollut todella fokusoitunut työhöni. Nyt ajatukseni ovat siirtyneet vahvasti kiinni raskauteen ja äitiyteen.
– Olen kuullut monelta näyttelijäkollegaltani, että äidiksi tuleminen rentouttaa paljon näyttelemistä. Tämä johtuu juurikin siitä, ettei työ ole enää koko maailma, vaan äitiyden myötä elämässä on muutakin huomioitavaa.
Viime joulukuussa Mattila kihlautui kumppaninsa, näyttelijä-ohjaaja Lauri Nurksen kanssa. Raskausaika on vienyt pariskunnan huomion myös hääsuunnittelusta, minkä vuoksi Mattila ei vielä osaa sanoa häiden aikataulusta juuri mitään.
– Haluamme nyt ensin tuoda vauvamme rauhassa maailmaan ja vasta sitten voimme alkaa miettiä häitä, nainen painottaa.
– Toivoisin, että pääsisin silloin myös itse juhlimaan. Vauvan voisimme antaa vaikka sukulaisille hoitoon, Mattila hymyilee.
Lue myös:
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat