Poikien ja varsinkin tyttöjen ympärileikkaukset ovat monien mielestä kamalia, vanhentuneita ja täysin tarpeettomia käytäntöjä, mutta ne eivät silti ole oudoimpia, eivätkä edes pahimpia ihmisen keksimistä seksiriiteistä.
Kautta historian, ihminen on ollut hyvin kiinnostunut omasta seksuaalisuudestaan. Aikojen saatossa seksuaalisuuteen on myös sidottu monia uskomuksia ja hyvin outoja rituaaleja, joista jotkut ovat säilyneet jopa tähän päivään saakka.
Alle on listattu ympärileikkauksen lisäksi kymmenen kaikkien aikojen älyttömintä seksirituaalia.
1. Poikien täytyy juoda miesten siemennestettä
sambiansex
Papua-Uusi-Guinean Sambia-heimossa noudatetaan perinnettä, jonka mukaan 7-vuotiaat pojat eristetään tytöistä 10 vuodeksi. Eristyksen aikana poikien täytyy juoda heimon miesten siemennestettä vahvistuakseen ja tullakseen seksuaalisemmiksi.
2. Nainen kamppaa miehen, jonka täytyy harrastaa seksiä hänen kanssaan
Kolumbian Guajiro-heimon seremoniatanssissa nuori nainen kamppaa miehen tanssin aikana. Miehen täytyy harrastaa seksiä kamppaajansa kanssa.

3. Seksiä alusvaatteet päällä
Irlannin ulkopuolella sijaitseva Inis Beagin saari on kenties maailman seksuaalisesti ahdistunein paikka. Siellä aikuiset pitävät alusvaatteet päällään harrastaessaan seksiä ja seksin uskotaan olevan terveydelle haitallista.
4. Veljillä yhteinen nainen

Jotkut Himalajan heimot harjoittavat monimiehisyyttä siten, että veljekset jakavat yhteisen seksipartnerin.
6. Kainolo-omenaa kosijalle
Itävallan maaseudulla nuoret naiset laittavat rituaalitanssissa omenan viipaleen kainaloonsa. Tanssin jälkeen nainen antaa viipaleen haluamalleen miehelle, jonka täytyy syödä se. Kainalohikiomenan jälkeen miehelle voi olla luvassa normaalimpaa seksitoimintaa.
7. Vaimonryöstö joka vuosi
wodaabesex
Nigerialaisessa Wodaaben heimossa mennään naimisiin jo vauvana. Vuosittaisen Gerewol-juhlan aikana maskeeratut ja värikkäästi pukeutuneet miehet kuitenkin yrittävät salaa varastaa toisen miehen naisen. Jos varkautta ei huomata, uusi liitto vahvistetaan.
8. Julkiset masturbointiseremoniat
egyptsex
Muinaisessa Egyptissä kiinnitettiin erityisen paljon huomiota masturboimiseen. Yleisen sukomuksen mukaan Niili oli saanut alkunsa luomisen jumalan siemensyöksystä. Hyvät sadot haluttiin varmistaa siten, että miehet masturboivat Niiliin säännöllisesti. Min-jumalaa puolestaan juhlittiin miesten julkisilla masturboinneilla.
9. Seksiä 6-vuotiaana, illallinen vasta avioliitossa

Papua-Uusi-Guineassa on toinenkin erikoinen seksuaalisuuteen liittyvä tapa. Trobriand-heimon tytöt aloittavat seksin harrastamisen jo 6-8-vuotiaina ja pojat 10-12-vuotiaina, mikä on heimon keskuudessa täysin normaalia. Ennen avioliittoa harrastettu seksi siis on hyväksyttyä, mutta sen sijaan ruoan jakaminen ei ole. Yhteiselle illalliselle saa mennä vasta, kun pari on naimisissa.
10. Pöyristyttävää silpomista
mardudjarasex
Australian Mardudjara-aboriginaalit ovat kehittäneet yhden kaikkien aikojen kammottavimmista poikien aikuistumisrituaaleista. Rituaalissa noin 10-12-vuotiaana pojalta rikotaan etuhampaat ja hänen välilihansa lävistetään. Tässä vaiheessa häntä pidetään symbolisesti kuolleena, ja heimon miehet vievät hänet erämaahan. Hänet ympärileikataan ja hänen täytyy niellä esinahkansa purematta. Hän ei saa sanoa sanaakaan koko rituaalin aikana. Seuraavaksi hänen peniksensä alaosaan tehdään pitkä viilto pituussuuntaan. Viillosta tuleva veri valutetaan liekkeihin veren puhdistamiseksi ja siitä lähtien hän virtsaa peniksensä alapuolelta. Lopuksi ryhmä lähtee metsästämään. Kun he palaavat leiriin verisinä ja ruokaa kantaen, pojat ovat syntyneen uudelleen aikuisiksi miehiksi.
 
Lähteet ja kuvat: Scoopwhoop, The Richest, Imgargade