Elina Gustafssonin suhde päättyi tylysti – avautuu erosta – ”Elämäni rankinta aikaa”
Ex-nyrkkeilijä Elina Gustafsson, 29, avautuu lyhyesti reilun vuoden takaisesta erostaan uutuuskirjassaan Rohkeudella Elina Gustafsson (Otava).
Gustafssonin ja hänen ex-kumppanin Emmi Asikaisen suhde tuli julkisuuteen kesällä 2018, kun Gustafsson palasi Bulgariasta voitettuaan EM-kultaa nyrkkeilyssä. Asikainen oli lentokentällä vastaanottamassa rakastaan ja he poseerasivat avoimen onnellisina kameroille.
Pari kihlautui vuonna 2019, mutta toukokuussa 2020 Gustafsson kertoi yllättäen erosta Instagramissa.
– Olemme eronneet Emmin kanssa minun tahdostani. En aio kommentoida asiaa enempää nyt enkä koskaan, Gustafsson kirjoitti tuolloin.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kirjassa Gustafsson ei mainitse Asikaista nimeltä, mutta kertoo erosta ja sen aiheuttamista tunteista lyhyesti. Hän paljastaa muun muassa turhautuneensa siihen tunteeseen, että on syypää kaikkeen.
– Kyyneleet valuvat pitkin poskiani. Pystyin sanomaan vain, että ”mä niin haluaisin elää”. Keskustelu päättyi siihen, että toinen sanoi ”no vittu elä”. Hän sanoi, että olisi parempi, ettei oltaisi suhteessa, Gustafsson kertoo kirjassa.
Ainoa vaihtoehto Gustafssonille oli muuttaa lopulta Helsinkiin ja erota, jotta hän saisi kaipaamansa vapauden takaisin.
– Tämä on elämäni rankinta aikaa, vaikka rankkaa on ollut ennenkin. Ydin on se, että otan osumia ja nielen, jos toinen sanoo jotain vähän vihoissaan. En jaksa enää niellä ja joustaa, Gustafsson kuvailee kirjassa tunteitaan.
Vuoden 2020 lopulla Asikainen avautui Instagram-tilillään haastavasta vuodestaan.
– En alkuvuonna olisi voinut kuvitella ikipäivänä kuinka yksi asia, unelma ja lupaus kerrallaan ammutaan alas hyvin pienen ajan sisällä, Asikainen kirjoitti.
– Tämän vuodenhan piti olla oikea rakkauden ja unelmien vuosi. Siitä tulikin aivan muuta.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
Elina Gustafsson julkaisi rohkean alastonkuvan – ”Asetan itseni ihmisten eteen”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”