Entinen strippari ryhtyi eroottiseksi noidaksi, joka auttaa asiakkaitaan kokemaan syvempää nautintoa
Entinen strippari Shaney Marie, 31, tekee nykyään uraa ammattimaisena noitana, joka opastaa asiakkaitaan pakanallisen erotiikan saloihin. Papittareksi itseään kutsuva nainen opettaa sekä pareja että sinkkuja Australiassa ja suunnittelee laajentavansa toimintansa myös Eurooppaan.
Uudessa-Seelannissa syntynyt Shaney Marie kertoo olevansa panseksuaali, mikä tarkoittaa, ettei hänen seksuaalisuutensa tunne sukupuolirajoja. Lisäksi hän on ekoseksuaali, eli luonto saa hänet syttymään seksuaalisesti.
– Työskennellessäni stripparina huomasin, että monet miehet tulivat hakemaan luotani syvempää yhteyttä eikä heillä ollut muuta paikkaa, mihin mennä, seksinoita kertoo.
Shaney Marien mukaan nykyisissä strippiluolissa on vain valtapeliä, mutta muinoin asiat olivat paremmin.
– Oli olemassa temppeli, josta miehet hakivat neuvontaa ja parannusta eroottisilta tanssijoilta, nainen sanoo.
Shaney Marien mukaan myös porno on turruttanut nykyihmiset.
– Hengellisyys on paras tapa tuoda erotiikan vivahteet meille taas tutuiksi, nainen opastaa.
Shaney Marie kertoo kiihottuvansa seksuaalisesti niinkin vähäisistä asioista kuin tuulenvire. Hän opettaa asiakkailleen rituaaleja, kuten rakkauden alttarilla rukoilua, eroottista tanssia ja kristallien sekä seksilelujen käyttöä seksuaalisen kliimaksin tehostamiseen. Hän myös tekee loitsuja syventääkseen seksuaalista nautintoa.
– Olen heteroseksuaalisessa suhteessa, mutta olen avoin tutkimaan elämää, joten minua voi kuvailla panseksuaaliksi, Shaney Marie kertoo omasta tilanteestaan.
Shaney Marien asiakkaista suurin osa on miehiä, jotka ovat iältään 20-70-vuotiaita.
– Noituuden ja pakanismin historia on täynnä virheellistä tietoa, mutta ihmiset ovat uteliaita ja hengellisyys on vähitellen korvaamassa uskonnon, Shaney Marie uskoo.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa