Me Naiset: Tuore äiti Miisa Nuorgam elää vapaassa suhteessa: ”Molemmilla on lupa olla Tinderissä”
Toimittaja ja somevaikuttaja Miisa Nuorgam, 29, löysi vuosi sitten keväällä Tinderistä Eetun, jonka kanssa sopi tapailevansa kepeästi syksyyn asti. Tuolloin Miisa suuntaisi Norjaan opiskelemaan saamea.
Suhde sai kuitenkin uuden suunnan kun Miisa huomasi muuton jälkeen olevansa raskaana. Vaikka raskaus oli onnellinen uutinen, oli tulevien vanhempien vaikea sopeutua tilanteeseen. Suhteenhan piti alunperin olla vain määrä-aikainen.
– En ole monogaminen ihminen. Muistan jo lukiossa ajatelleeni, ettei minua kiinnosta vakiintua vain yhteen ihmiseen, Miisa kertoo Me Naisille.
Miisan puoliso Eetu Typpö, 29, puolestaan edustaa perinteisempää suhdemallia. Kulunut vuosi ja yllätysraskaus nostivat pintaan paljon erilaisia tunteita ja pakotti parin ajattelemaan asioita uudelta kantilta.
Huhtikuussa syntynyt vauva on nyt parin silmäterä. Vaikka Eetua ahdisti ajatus ei-monogamisesta suhteesta, on parin suhde nykyisin ainakin teoriassa avoin ja tarkoittaa siten molemmille vapautta.
– Ollaan sovittu, että molemmilla on lupa olla Tinderissä, mutta ei meistä kumpikaan taida siellä olla, Miisa sanoo.
Vaikka pari elääkin avoimessa suhteessa on luottamuksen säilyminen heille ensiarvoisen tärkeää. Kuten myös se, että tunteista ja ajatuksista puhutaan rehellisesti.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lähde: Me Naiset
Miisan käänteentekevää vuotta on kuvattu myös Yle Kioskin uuteen seurantadokumenttisarjaan, Katkeamaton.
Lue myös:
Temppareissa vietellyt Janina paljasti jymyuutisen – tyttö tulossa!
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa
- Verottaja hakee Duudsoneista tutun Jukka Hildénin yritystä konkurssiin