Mies kertoo, kuinka hän on viimeisen kuuden kuukauden ajan käynyt maksullisissa naisissa. Seksielämä vaimon kanssa kuihtui tyystin – jo neljä vuotta sitten.

Aviomies kertoo oman tarinansa:

– Olen 49-vuotias ja vaimoni on 40. Olemme molemmat toista kertaa naimisissa. Minulla on kaksi lasta aikaisemmasta avioliitostani ja en halunnut enempää lapsia. Vaimoni tulee hyvin toimeen lasteni kanssa.

– Rakastan vaimoani ja olemme olleet suurelta osin onnellisia. Seksi ei ollut koskaan tajunnanräjäyttävää, mutta kuitenkin tyydyttävää ja se vastasi tarpeitani. Neljä vuotta sitten kaikki muuttui, kun vaimoni ei vain halunnut enää. Aina kun ehdotin seksiä tai vain halasin häntä, niin hän vetäytyi tilanteesta jollakin tekosyyllä, ettei olisi tarvinnut olla intiimisti.

– Kysyin, mitä olin tehnyt väärin, mutta vaimoni ei halunnut puhua asiasta. Hän vain odotti meidän jatkavan elämäämme normaalisti.

– Yritin sopeutua, mutta kaipaan seksiä hänen kanssaan niin paljon. Tunnen itseni surulliseksi, kun menemme ulos viettämään aikaa yhdessä lomilla tai iltaisin ja jälkikäteen emme nautikaan toisistamme. Lopulta murruin ja menin tapaamaan netistä löytämääni naista, jolle olin varannut ajan.

– Ensimmäisellä kerralla tunsin syyllisyyttä, mutta se oli parasta seksiä kuin koskaan. Palasin paikalle useita kertoja. Nämä naiset ovat niin ystävällisiä ja kaikki on helppoa.

– Olen yrittänyt puhua vaimolleni ja kertonut, miten paljon rakastan häntä ja kaipaan seksiä, mutta mikään ei muutu. Vaikka rakastankin häntä, niin olen usein ärtynyt hänen haluttomuudestaan katsoa asiaa omasta näkökulmastani – tai edes myöntämään ongelman olemassaolon.

– Jotakin pitää tapahtua pian, sillä harkitsen jo suhdetta toiseen. Olen liian nuori luopuakseni suhteesta, johon kuuluu nauttiminen, hauskanpito ja intohimo. En halua satuttaa vaimoani, mutta en myöskään koe olevani kohtuuton, päättää aviomies tarinansa.

Aviomies oli lähettänyt tarinansa ”Tuskatädiksi” kutsutulle Deidrelle, joka vastaa näin:

– Et ole kohtuuton vaimoasi kohtaan ja on häpeällistä, että vaimosi on kyvytön kertomaan, mikä hänessä on muuttunut.

– Maksullinen seksi ei ole vastaus ongelmaan. Juokset karkuun todellista syytä, vaarantaen luottamuksen ja ehkä jopa vaimosi seksuaalisen terveyden.

– Valitse hiljainen hetki, jolloin ette ole lähellä makuuhuonetta, puhuaksesi vaimollesi asiasta. Kerro, että olet loukkaantunut ja tunnet itsesi torjutuksi ja se uhkaa avioliittoanne.

– Lupaa itsellesi, että kuuntelet hiljaa ja et asetu puolustuskannalle – mitä hän sitten sanookin. Pane kuitenkin merkille, että et voi järjestellä asiaa, mitä et tunne.

– Kerroit, että tarpeesi tyydytettiin, mutta entä vaimosi tarpeet? Oliko esileikkiä? Saiko hän orgasmeja? Voiko olla, että seksi ei ollut hänelle riittävän tyydyttävää? Vai voisiko suhteessa olla muita ongelmia, joista vaimosi ei päässyt yli? Oliko hän valmis ajatukseen, että hänellä olisi lapsia, jotka eivät olleet omia?

Mielenkiintoisia näkökulmia vaikeasta tilanteesta.

Lähde: Thesun

Kuva: Pixabay