Mitä naiset oikeasti haluavat sängyssä? Tutkimus paljastaa
Seksi on hauskaa ensimmäisillä kerroilla, mutta haasteeksi muodostuu kumppanin tyytyväisenä pitäminen pitkissä suhteissa.
Tuore tutkimus kertoo, että 83 % ihmisistä ovat tyytyväisiä seksielämäänsä parisuhteen kuuden ensimmäisen kuukauden aikana. Mutta sen jälkeen ainoastaan 27 % naisista sanoi olevansa seksuaalisesti tyydytettyjä.
The Journal of Sex Research -julkaisussa ilmestyneessä tutkimuksessa selvitettiin pariskuntien seksuaalista tyytyväisyyttä. Tutkimuksessa todettiin, että pariskunnat jotka harrastivat suuseksiä, kokivat säännöllisiä orgasmeja ja harrastivat enemmän seksiä tunsivat olevansa onnellisempia parisuhteissaan.
Tutkimuksen mukaan hyviä keinoja kipinän ylläpitämiseen ovat muun muassa hullujen seksifantasioiden toteuttaminen, erilaisten asentojen kokeileminen ja oikeanlainen tunnelmavalaistus.
Sängyssä naiset haluavat suudella ja kuulla ”rakastan sinua”. Näin tekevät pariskunnat ovat tutkimuksen perusteella muita tyytyväisempiä seksielämäänsä.
Lisäksi tutkimuksessa selvisi, että naisten mielestä miehen ei tarvitse olla pitkä ja lihaksikkaassa kunnossa. Tutkimuksessa myös paljastui, että naiset pettävät epätodennäköisemmin miestä, jolla on pieni penis.
Tutkimukseen osallistui lähes 40 000 pariskuntaa, jotka olivat olleet yhdessä vähintään kolmen vuoden ajan.
Lähde: Daily Star
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”