Näin lähetyssaarnaajasta tehdään paras asento – naisenkin laukeaminen varmaa
Lähetyssaarnaaja-asennosta on totuttu kuulemaan, miten tylsää se on, miten siitä ei saada orgasmeja, jne.
Nämä väitteet eivät kuitenkaan pidä paikkaansa, kunhan vain tiedetään, mitä ollaan tekemässä.
Alla Popsugar-sivuston kokoamat 6 keinoa, miten lähetyssaarnaajasta tehdään asento, josta saadaan parhaat orgasmit.
1. Tyynyt
Naisille lähetyssaarnaaja-asennon suurin epäkohta on puuttuva klitoriksen stimulaatio. Naisen on vaikea saada kättään oikeaan paikkaan, kun kumppanin vatsa ja lantio painautuvat häntä vasten. Kahden tai kolmen tyynyn avulla naisen takapuoli ja lantio nousevat niin ylös, että kumppanin työntyminen stimuloi paremmin g-pistettä ja nainen pystyy myös hieromaan klitoristaan häntä vasten. Ja orgasmeja tulee!2. Erikoisvibraattori
Pieni klitoriksen päälle asetettava koppakuoriaista muistuttava vibraattori antaa ylimääräistä stimulaatiota yhdynnän aikana, eikä sitä tarvitse pitää käsin paikallaan. Seksikumppanin paino voimistaa entisestään vibraattorin vaikutusta painautuessaan sitä vasten. Tällä tavalla voi saada helposti monia peräkkäisiä orgasmeja!3. Nännit mukaan
Nänneillä leikittely ei sovi jokaiselle, mutta joillekin niiden imeminen tai puristelu seksin aikana voi aiheuttaa räjähtäviä orgasmeja. Lähetyssaarnaaja-asennossa kumppanilla on hyvä ulottuvuus nänneihin, jolloin hän voi imeä, nuoleskella ja/tai näykkäillä niitä. Tässä asennossa nainen voi myös helposti itse hyväillä nännejään. Hän voi jopa käyttää yhtä kättä nännien ja toista klitoriksen hyväilyyn.4. Älkää hätäilkö
Kiihkeän jyystön sijaan kannattaa välillä hidastaa tahtia oikein kunnolla. Hitaammalla tahdilla voi keskittyä paremmin kaikkiin vartalon aistimuksiin. Joka kertaa ei tietenkään tarvitse hidastella, mutta välillä se tuo mukavaa vaihtelua. Voitte myös sytyttää kynttilöitä, laittaa soimaan seksikästä musiikkia ja olla hyvin lähellä toisianne. Kiihkeä suutelu yhdynnän aikana lisää tunnesidettä, joka voi joskus olla juuri se viimeinen tekijä, joka tarvitaan orgasmin saamiseksi.5. Pientä tuhmailua
Kiihkeyttä voi lisätä esimerkiksi sitomisella tai käsiraudoilla. Naisen kädet voidaan sitoa pään yläpuolelle, minkä jotkut kokevat hyvin kiihottavaksi. Kun naisen kädet sidotaan, on erityisen tärkeää muistaa laittaa ylimääräiset tyynyt pepun alle, sillä tässä tapauksessa hän ei pääse stimuloimaan itseään eikä varsinkaan klitoristaan.6. Syvää ja hallittua hengittämistä
Lähetyssaarnaaja-asento on naiselle mukava siinäkin mielessä, että hänen on helpompi hallita hengitystään, koska asento ei vaadi häneltä fyysisyyttä. Tilanteessa voi hyödyntää eräänlaista mietiskelyä tai meditointia. Syvät hengitykset tuovat keuhkoihin kerralla paljon happea, mikä voi auttaa rentoutumaan ja tuntemaan olevansa paremmin läsnä tilanteessa. Tämä tuo samalla myös levollisuutta, minkä ansiosta on helpompi saavuttaa orgasmi. Lähde: Popsugar Kuva: UnsplashLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lotta Hintsa hehkui vauvakutsuilla – Aviomiehen liikuttava tempaus herkisti
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet