Nainen: Mieskin tarvitsee esileikkiä!
Kuvittele paistavasi pullia kylmässä uunissa tai osallistuvasi maratonille ilman harjoittelua. Myös makuuhuoneessa kannattaa muistaa, että se mikä tapahtuu ennen penetraatiota, on oleellisen tärkeää, jos ajatuksissa on harrastaa upeaa seksiä.
Naisilta pääsee usein unohtumaan, että miehetkin pitävät esileikistä, eikä juhlakuntoinen penis ole aina merkki siitä, että on aika ryhtyä välittömästi tositoimiin. Yllätä mies iloisesti näillä viidellä vinkillä!
1. Uusia aluevaltauksia
Kurkun ja leuan välinen alue on erityisen herkkä kosketukselle, joten aloita hivelemällä ja suutelemalla sitä. Pyydä miestä tekemään sinulle samoin. Seuraavaksi keskity kiveksiin ja peniksen tyviosaan puristelemalla hellästi näitä alueita. Koska osa peniksestä sijaitsee piilossa kivespussien takana, tämä käsittely takaa hänelle miellyttäviä tuntemuksia, kertoo seksiterapeutti Jane Greer.2. Yhdistä hieronta ratsastamiseen
Pyydä miestä vatsalleen makaamaan ja asetu ratsastusasentoon hänen lantionsa päälle ristiluun kohdalle (tunnet oikean paikan kahdesta hieman koholla olevasta luusta alaselässä). Samalla, kun hierot omia herkkiä alueitasi ja liikutat lantiotasi, hiero miehen alaselkää kummaltakin puolelta rankaa. Pääset itse nauttimaan samalla, kun stimuloit kumppanisi sakraalihermoja, jotka ovat yhteydessä hänen genitaalialueeseensa.3. Hellikää toisianne lusikka-asennossa
Asettukaa lusikka-asentoon niin, että mies on takanasi ja pääsee koskettelemaan rintojasi. Kurota silittämään hänen sisäreisiään kohti jalkoväliä, mutta älä mene liian pitkälle. Tässä vaiheessa riittää, että koskettelet reisien sisäpintaa, joka on erityisen herkkä alue siksi, että iho on hyvin ohutta tällä alueella. Kuiskaa sitten jotain tuhmaa, sillä se on omiaan kiihdyttämään testosteronin tuotantoa.4. Oraaliseksin uudet ulottuvuudet
Naiset tapaavat keskittyä suuseksissä lähinnä penikseen, vaikka kiveksien takaosassa on erityisen herkkä alue, jonka tunnistaa helposti tummempana linjana kivespussien välissä. Tähän alueeseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, jos haluaa antaa mahtavaa oraaliseksiä. Kivesten työntäminen samalla hellästi ylös- ja eteenpäin stimuloi eturauhasta, joka tunnetaan myös ”miehen G-pisteenä.”5. Tuhmia suihkujuttuja
Suihkussa käyminen yhdessä kannattaa, sillä saippuan ja veden vaikutus ”käsihoitoon” on maaginen. Paikat ovat valmiiksi märät ja liukkaat, joten voit leikitellä mielin määrin. Muista, että arvaamattomuus on kiihottavaa. Älä siis tyydy mekaaniseen hinkkaamiseen, vaan yllätä miehesi vaihtelemalla rytmiä ja kosketuksen voimakkuutta. Voit olla varma, että saat ruhtinaallisen palkinnon, kun siirrytte sänkyyn (jos siirrytte). Lähde: Women’sHealth Kuva: PixabayLUE MYÖS:
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!