Paula Vesala avautuu Maria Veitolalle muuttuneesta parisuhdestatuksestaan – ”En kaipaa sellaista huomiota, koska olen…”
Taiteilija Paula Vesala avaa Helsingin Karhusaaressa sijaitsevan kotinsa ovet syyskuussa MTV3-kanavalla alkavan Yökylässä Maria Veitola -ohjelman avausjaksossa. Tulevana torstaina nähtävässä jaksossa hän avautuu yllättäen suhde-elämästään, kun on ottamassa jouluvaloja pois lipputangosta.
– Puolisoni ajoi ruohonleikkurilla virtapiuhan päältä, Paula toteaa.
– Sä kutsut sun poikaystävää jo puolisoksi, Maria toteaa.
– Näin on, Paula jatkaa.
Hetkeä myöhemmin Maria haluaa tietää, lähestyvätkö miehet Paulaa romanttisessa mielessä.
– Joo, mutta en kaipaa sellaista huomiota, koska olen parisuhteessa. Joskus aiemmin joku on saattanut pyytää kahville, Paula toteaa.
– Olen aiemmin kutsunut vääränlaisia ihmisiä luokseni. Sellaisia, jossa minulle ei käy parhaiten. Olen halunnut sellaisia, jotka kritisoi, haukkuu tai pettää.
Paula myöntää, että on ihanaa olla rakastunut.
– Hän on ihmeellinen tyyppi. Mä olen ajatellut, että mulla ei ole maailmassa sielunkumppania. Mutta olikin. Piti elää vähän enemmän, Paula sanoo.
Yökylässä Maria Veitola alkaa to 2.9. klo 21
Lue myös:
Paula Vesala ottaa raivokkaasti kantaa koronarajoituksiin – joutui perumaan kaikki syksyn keikat
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät