Pettääkö mies naista useammin pikkujouluissa?
Pikkujoulusesonki on täällä taas. Puolison lähettäminen iltarientoihin ties minkä työ- tai harrastusporukan mukana herättää epäilyksiä itse kunkin mielessä, eikä syyttä. Pariterapeuttien mukaan pettäminen pikkujouluissa on yleisempää kuin koskaan.
Perinteisesti on ehkä ajateltu, että miesten biologiaan pettäminen on ikään kuin valmiiksi kirjoitettua. Väestöliiton seksologi, tutkimusprofessori Osmo Kontula sanoo kuitenkin, ettei usko siihen, että toinen sukupuoli pettäisi toista enemmän.
– Miehet raportoivat tai kertovat sivusuhteistaan naisia enemmän, muttei se ole matemaattisesti tai tilastollisesti uskottavaa. Naiset tapaavat vain useammin salaamaan asian.
Myös sivusuhteisiin erikoistuneen AshleyMadison.comin toimitusjohtaja Noel Biderman kertoo tilastojen kertovan samansuuntaisesta kehityksestä:
– Meidänkin sivustomme yli 22,6 miljoonasta jäsenestä noin 30 % on naisia. Viime vuosina naisten määrä on selvästi lisääntynyt ja nopeiten kasvava jäsenryhmämme onkin 25–34 -vuotiaat naiset. Mikään 32 jäsenmaastamme ei ole tässä suhteessa poikkeus.
Miksi puoliso pettää ja voiko sitä estää?
Jos luottamus puolison uskollisuuteen on heikolla tolalla, ei pikkujoulukausi varmasti rauhoita mieltä. Tutkimusprofessori Osmo Kontula rauhoittelee huolestuneita kertomalla, että pitkä parisuhde on yleensä kohtuullisen turvallinen pettämisen kannalta. Tutkimusten mukaan kaksi kolmesta pitkässä, yli 10 vuotta kestäneessä parisuhteessa elävästä suomalaisesta ei ole koskaan pettänyt kumppaniaan.
– Todennäköisyys sille, että aina uskollisena pysytellyt puoliso juuri näissä pikkujouluissa pettäisi, on itse asiassa häviävän pieni. Jos puoliso ei ole koskaan aikaisemmin ollut uskoton, niin miksi ihmeessä hän sortuisi nytkään, kysyy Kontula.
Uskollisuuden ytimessä on parisuhteen onnellisuus, mutta riskit ovat silti olemassa. Hetken houkutus voi viedä mennessään, oli parisuhde millainen tahansa.
– Pettämisen todennäköisyys lisääntyy, jos parisuhde ei ole kovin onnellinen. On ehkä vähän myöhäistä yrittää muuttaa suhde onnelliseksi edellisenä iltana, Kontula miettii.
– Jos pitkään aikaan ei ole saanut minkäänlaista positiivista palautetta omassa parisuhteessa, niin sen hakeminen toisaalta saattaa houkutella entistä enemmän, sanoo Noel Biderman.
Suhtautuminen pettämiseen nykyään nihkeämpää
Myös sosiaalinen painostus voi pitää puolison uskollisena. Kontulan tutkimuksista ilmenee, että suomalaisten asenteet ovat muuttuneet vähemmän suvaitsevaisiksi petollisia puolisoita kohtaan.
– Kun eroaminen ei ole enää tabu, parisuhteista on tullut entistä enemmän tunteisiin perustuvia. Myös vaatimukset parisuhteelle ovat kasvaneet, sanoo toimitusjohtaja Noel Biderman AshleyMadison.com -sivustolta.
1970-luvulla noin kolmannes miehistä ja naisista hyväksyi puolison tilapäisen syrjähypyn. Vuonna 2007 samaa mieltä oli miehistä enää reilu kymmenes ja naisista vain noin 7 %. Luvut on poimittu Osmo Kontulan suomalaista seksiä käsittelevästä kirjasta Halu & Intohimo (Otava 2008).
– Tämä asenneilmapiirin muutos näkyy myös jatkuvana jäsenmäärän kasvuna meidänkin palvelussamme. Sivusuhteet on entistäkin tärkeämpi pitää salaisina, sanoo Biderman.
– 1970-luvulla seksuaalisen vapautumisen aalto oli voimakkaimmillaan, mutta myös perinteisemmissä piireissä eroaminen ei ennen murrosta ollut mahdollista. Ehkä siksi pettämiset pikkujouluissa ja muualla on annettu anteeksi – vaikka hammasta purren, Kontula sanoo.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Huh! Näin huikeaa palkkaa Käärijä nostaa!