Pohdi näitä 7 asiaa, ennen kuin päästät exän takaisin elämääsi
Jos eron jälkeen vanha suola alkaa janottaa ja entinen kumppani ehdottaa paluuta yhteen, on syytä punnita suhteen hyviä ja huonoja puolia. Paluu tuttuun ja turvalliseen voi houkuttaa, mutta kannattaa pohtia, mitkä olivat eron syyt ja onko mikään muuttunut. Tässä on seitsemän asiaa, joita kannattaa miettiä, ennen kuin harkitset paluuta vanhaan.
1. Miksi erositte?
Kasvoitteko erillenne vai oliko kysymys äkillisestä välirikosta? Pettikö toinen? Paluu yhteen on vaikeaa, jos luottamus on rikottu. Mikäli eroon johtivat elämän tapahtumat, kuten muutto tai uusi työ, ei ole välttämättä huono idea antaa suhteelle uusi mahdollisuus.2. Onko mikään muuttunut?
Ovatko olosuhteet täsmälleen samat, kuin eron hetkellä? Jos esimerkiksi stressi ajoi teidät erilleen, oletko oppinut käsittelemään sitä paremmin? Uusi yritys päättyy luultavasti myös eroon, jos mikään ei ole muuttunut.3. Oletko vain yksinäinen?
Yksinäisyys saa toisen ihmisen näyttämään viehättävämmältä. Pohdi siis, houkuttaako yhteenpaluu vain siksi, että haluat olla mieluummin kenen tahansa kanssa kuin yksin.4. Oletko katkera?
Jos exäsi esimerkiksi petti luottamuksesi suhteenne aikana, oletko hänelle vielä katkera? Suhteellanne on tulevaisuus vain, jos pystyt antamaan hänelle anteeksi.5. Oletteko hyväksi toisillenne?
Voitteko saavuttaa hyvän suhteen, jossa molemmat ovat onnellisia? Pohdi tulevaisuuttanne yhdessä ja vastaa rehellisesti, onko teidän mahdollista päästä yli ongelmistanne, vai tulevatko ne aina vainoamaan suhdettanne.6. Ovatko odotuksesi realistisia?
Odotatko exäsi muuttuneen täysin eri ihmiseksi eron aikana? Tosiasia on, että hän on aivan sama ihminen kuin erotessanne. Exäsi saattaa olla valmis tekemään muutoksia ja kompromisseja, mutta pohjimmiltaan hän on yhä se henkilö, josta erosit.7. Haluatteko samoja asioita?
Tärkein kysymys on, ovatko hänen tunteensa yhtä voimakkaat kuin sinun. Oletteko samalla sivulla sen suhteen, mikä on suhteenne tulevaisuus? Lähde: EliteLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös