Seksiasiantuntija kehottaa vanhempia hankkimaan vibraattorin teini-ikäisille tyttärilleen
Seksuaalisuutta positiivisella tavalla esille tuova australialainen journalisti Nadia Bokody, 34, haluaa auttaa teini-ikäisiä tyttöjä oppimaan oma-aloitteisesti nautinnosta neuvomalla vanhempia hankkimaan heille vibraattorin.
Eikä tässä vielä kaikki, sillä Bokodyn mielestä itsetyydytystä tulisi opettaa jo koulussa.
Bokodyn ehdotukset voivat kuulostaa radikaaleilta varsinkin sellaisille vanhemmille, joille tuottaa vaikeuksia puhua lapsilleen edes ehkäisystä tai sukupuolitaudeista.
– Kun pojat oppivat stondiksesta ja märistä unista, tytöille kerrotaan lähinnä kuukautisista ja ei-toivotun raskauden estämisestä…, Bokody kertoo Mirrorille.
Nainen korostaa, että positiivinen seksuaalivalistus tulee aloittaa jo kotona.
– Ennen kuin koulujärjestelmä pääsee ajan tasalle, vanhempien pitää tehdä se kotona ja alkaa normalisoida sekä kannustaa masturbointiin.
Bokody uskoo, että masturboinnista puhuminen auttaisi nuoria naisia tuntemaan vähemmän ”häpeää” vartalostaan. – Antamalla tyttärienne ymmärtää, miltä seksuaalinen nautinto tuntuu, voimaannutatte heitä tietämään eron tilanteessa, jos poika käsittelee heitä liian rajusti tai jos heillä on epämukava olo, jolloin he voivat oikeasti puuttua asiaan ja sanoa siitä jotain. Bokodyn mukaan vibraattorin hankkiminen tyttärelle vähentää häpeää ja auttaa tyttöä ymmärtämään omaa vartaloaan. Tällöin teini kehtaisi todennäköisemmin myös kysyä seksiin liittyvistä asioista vanhemmiltaan. Bokodyn mielestä tämä olisi parempi, kuin jos he harrastaisivat seksiä ennen kuin he ovat oikeasti valmiita siihen. – Jos saisit valita, haluaisitko että tyttäresi koskettaisi ensin itse omaa vartaloaan, ennen kuin antaisi jonkun muun koskettaa häntä? Bokody kysyy. Lähde: Mirror Kuvat: Nadia Bokody / Instagram
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”