Seksiasiantuntija kehottaa vanhempia hankkimaan vibraattorin teini-ikäisille tyttärilleen
Seksuaalisuutta positiivisella tavalla esille tuova australialainen journalisti Nadia Bokody, 34, haluaa auttaa teini-ikäisiä tyttöjä oppimaan oma-aloitteisesti nautinnosta neuvomalla vanhempia hankkimaan heille vibraattorin.
Eikä tässä vielä kaikki, sillä Bokodyn mielestä itsetyydytystä tulisi opettaa jo koulussa.
Bokodyn ehdotukset voivat kuulostaa radikaaleilta varsinkin sellaisille vanhemmille, joille tuottaa vaikeuksia puhua lapsilleen edes ehkäisystä tai sukupuolitaudeista.
– Kun pojat oppivat stondiksesta ja märistä unista, tytöille kerrotaan lähinnä kuukautisista ja ei-toivotun raskauden estämisestä…, Bokody kertoo Mirrorille.
Nainen korostaa, että positiivinen seksuaalivalistus tulee aloittaa jo kotona.
– Ennen kuin koulujärjestelmä pääsee ajan tasalle, vanhempien pitää tehdä se kotona ja alkaa normalisoida sekä kannustaa masturbointiin.
Bokody uskoo, että masturboinnista puhuminen auttaisi nuoria naisia tuntemaan vähemmän ”häpeää” vartalostaan.
– Antamalla tyttärienne ymmärtää, miltä seksuaalinen nautinto tuntuu, voimaannutatte heitä tietämään eron tilanteessa, jos poika käsittelee heitä liian rajusti tai jos heillä on epämukava olo, jolloin he voivat oikeasti puuttua asiaan ja sanoa siitä jotain.
Bokodyn mukaan vibraattorin hankkiminen tyttärelle vähentää häpeää ja auttaa tyttöä ymmärtämään omaa vartaloaan. Tällöin teini kehtaisi todennäköisemmin myös kysyä seksiin liittyvistä asioista vanhemmiltaan. Bokodyn mielestä tämä olisi parempi, kuin jos he harrastaisivat seksiä ennen kuin he ovat oikeasti valmiita siihen.
– Jos saisit valita, haluaisitko että tyttäresi koskettaisi ensin itse omaa vartaloaan, ennen kuin antaisi jonkun muun koskettaa häntä? Bokody kysyy.
Lähde: Mirror
Kuvat: Nadia Bokody / Instagram
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille