Shirly Karvisen kanssa viihtyvältä Sannilta avoin päivitys seksuaalisuudestaan: ”En ole koskaan rajoittanut rakkautta sukupuoleen”
Laulaja Sanni julkaisi Instagram-tilillään rehellisen kirjoituksen, jossa pohtii seksuaalisuuttaan. Hän myöntää kamppailleensa nuorempana ulkopuolisuudentunteen kanssa, vaikka hänellä on aina ollut ympärillään ihmisiä jotka ovat kannustaneet häntä olemaan oma itsensä.
– En ole koskaan rajoittanut rakkautta sukupuoleen. Rakkaus on niin iso ja kaunis osa ihmistä ja elämää, että sen pitää antaa olla ja hengittää. Sitä ei pidä, eikä onneksi edes voi kontrolloida, Sanni korostaa.
– Identiteetistä ja sen kantamisesta puhuttaessa ylpeys on rakkautta ja hyväksyntää itseään kohtaan, ja sen kuuluukin näkyä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Sanni kokee, että lyhyessä ajassa on onneksi menty valtavasti eteenpäin kohti avoimempaa keskustelukulttuuria. Hän iloitsee siitä, että on voinut omalla avoimuudellaan rohkaista muita.
– Kiitos kuuluu niille jotka ovat osallistuneet ja osallistuvat keskusteluun siitä huolimatta, että monella se tökkii juuri sitä kipeätä kohtaa joka on jäänyt vaille hyväksyntää ja ymmärrystä.
– Tämä maailma muuttuu yksi tyyppi kerrallaan ja huutotuuletan jokaisen puolesta joka uskaltaa näyttää kuka on. Ylpeästi.
Lue myös:
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun