Sini Ariell kamppailee keskellä aviokriisiä – ”Minä valitan, nalkutan ja olen v******inen ämmä”
Tosi-tv-tähtenä, mallina ja tatuointitaiteilijana suomalaisille tutuksi tullut Sini Ariell paljastaa tuoreella Gossip Moms Suomi -ohjelman kaudella joutuneensa keskelle aviokriisiä puolisonsa Stuartin kanssa.
Discovery+-palveluun julkaistussa jaksossa Sini myöntää tutkineensa viime aikoina omaa käytöstään hyvin kriittisellä silmällä. Hän on ymmärtänyt olevansa ”vähän ilkeilevä” aviomiestään kohtaan. Sini pyrkii pääsemään ikävästä piirteestään eroon tämän vuoden aikana.
Ohjelmassa Sini kertoo, että pariskunnan tilanne oli ehtinyt äityä jo niin pahaksi, että Sini oli varaamassa aikaa avioneuvojalle. Sitten hän alkoi miettimään omaa osuuttaan kriisissä.
– Stuartille rakkauden kieli on enemmän tekemistä. Hän on koko ajan tekemässä jotain. Hän on rakentanut talon, tekee meidän farmia, australiassa perheineen asuva Sini toteaa kameralle.
– Se mitä minä teen, niin minä valitan, nalkutan ja oon v*******nen ämmä, hän lataa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Oivallus on ollut Sinille samaan aikaan raskas ja pysäyttävä mutta myös tärkeä ja helpottava.
– On ollut todella piristävää huomata, ettei meillä ole parisuhteessa vikaa, vaan minussa on vikaa, Sini tunnustaa.
Lue myös:
Sini Ariell pudotti raskauskilot ilman liikuntaa – poseeraa upeassa kuvassa: ”Oli vaikeaa…”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti