Sinkun päiväkirja - "puuhaboksista" moninkertaiset tulemiset

Rakas päiväkirja… Tuntuu, että olen laiminlyönyt sinua jo ikuisuuden. Minulla ei ole ollut pitkään aikaan tilaisuutta kirjoittaa mitään ylös. Se johtuu pitkälti siitä, että lääkäri on käytännöllisesti katsoen asunut luonani viimeisen kuukauden. Joka aamu me päätämme yöpyä omissa kotonamme, mutta päivän kääntyessä illaksi joko minä tai lääkäri käymme niin kuumana, että ajatus yön erillään viettämisestä tuntuu aivan liian kiduttavalta. Lempi siis leiskuu edelleen… Mutta tänään lääkäri on työmatkalla ja minulla on aikaa itselleni. Mikä ihanuus välillä viettää iltaa yksin; siemaillen punaviiniä, syöden syntisen hyvää tummaa suklaata – ja kirjoitellen päiväkirjaa. Näihin iltoihin kuuluu myös perinteisesti kasvonaamiot, pedikyyrit ja manikyyrit, jotka suoritan verhoutuneena silkkiseen aamutakkiin. Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, kaivan lipaston alalaatikosta ”puuhaboksini” ja valitsen jonkun eroottisen elokuvan kiihottamaan minut moninkertaisiin tulemisiin dildoni kanssa… Ennen lääkäriä hommasin ”puuhaboksiini” kaikkia kivoja leluja, sillä satunnaiset miesvieraat eivät täysin riittäneet tyydyttämään tarpeitani. Kun kokoonnuimme perjantai- ja lauantai-iltaisin etkoille kavereideni kanssa, niin uusimmat, toimiviksi osoittautuneet seksilelut olivat puheenaiheena aina miesjuttujen jälkeen. Niinpä en voinut maanantaisin vastustaa kiusausta, ja hyvin usein marssin lähimpään alan liikkeeseen. Törmäsin tänään aikaisemmin päivällä erääseen puolituttuun mieheen, joka kertoi minun murtaneen hänen sydämensä sillä sekunnilla, kun hän oli kuullut kaveriltani, että en ole tällä hetkellä vapailla markkinoilla. Olin aivan ihmeissäni, sillä en ollut ikinä kuvitellut, että kyseinen mies olisi ollut ihastunut minuun. Hän sanoi, ettei ikinä ollut uskaltanut tehdä ratkaisevia peliliikkeitä minun suuntaani. Harmi, sillä luulen, että meillä olisi ollut todella mukavaa. Mies on nimittäin fiksu ja komea. Juuri sellainen tyyppi, jonka kanssa olisin voinut muutaman illan viettää. Lääkäri ei ole onneksi saanut selville, että kirjoitan tällaista päiväkirjaa. Voi nimittäin olla, ettei hän sulattaisi kaikki juttuja, joita olen kirjoittanut. Onneksi en ole nähnyt lääkärin lukevan tätä sivustoa. Viikko sitten olin kahvilla lääkärin kanssa ja kuulin, kun pari miestä keskusteli päiväkirjastani. En pystynyt kuuntelemaan tarkkaan, mitä miehet puhuivat, sillä lääkäri olisi varmasti kiinnittänyt siihen huomiota. On muutenkin jännä ajatella, että monet ihmiset lukevat juttuja, joita paljastan omasta elämästäni. En ole kertonut kuin parhaalle ystävälleni, että kirjoitan päiväkirjaa. Voi olla, että jotkut miehet ovat tunnistaneet itsensä päiväkirjasta, mutta eipähän ole kukaan tullut kysymään. Luulen kyllä, että Urheilija on lukenut päiväkirjaa, sillä hänen soittelunsa ovat loppuneet kuin seinään – onneksi! Kävin pari viikkoa sitten entisessä kantabaarissani, johon kyllästyin notkuttuani siellä parin vuoden ajan lähes joka viikonloppu. Oli mukavan virkistävää nähdä vanhoja baarituttuja ja erityisesti työntekijöitä. Läheskään kaikki eivät aluksi edes tunnistaneet minua, sillä olen värjännyt punaiset hiukseni ruskeiksi ja alkanut käyttää hieman hillitymmin meikkiä. Mutta tuntui kuin mikään ei olisi muuttunut. Samat miehet halusivat tarjota drinkkejä ja työntekijöiden läpät olivat edelleen samalla tasolla. Eräs baarimikko sanoi olevansa todella loukkaantunut siitä, ettei minua ollut näkynyt reiluun puoleen vuoteen. Hänellä oli kuulemma ollut julmettu ikävä keskustelujamme ja hymyäni. Ehkä täytyy taas ottaa paikka toiseksi olohuoneekseni…