Tämä moderni trendi tuhoaa parisuhteesi
Nykyisin pariskunnat eroavat useammin kuin koskaan ennen. Syitä eroihin on monia, mutta uusi tutkimus on löytänyt merkittäväksi nousseen modernin epäkohdan, joka edesauttaa suhteiden syöksykierrettä.
Kyseinen epäkohta aiheutuu nykyteknologiasta ja sen aiheuttamasta muutoksesta ihmisten käyttäytymiseen. Ongelma on niin erikoinen, että sille on pitänyt kehitettää oma nimi, ”phubbing”, jossa yhdistyvät englanninkieliset sanat puhelimesta (phone) sekä toisen kohtelemisesta loukkaavasti tai töykeästi (snubbing).
Oletko joskus kumppanisi kanssa aikaa viettäessäsi huomannut hänen kiinnittäneen enemmän huomiota puhelimeensa, kuin sinuun? Jos sinulle on käynyt näin, olet joutunut phubbingin kohteeksi, etkä todellakaan ole ainoa.
Teksasilaisen Baylorin yliopiston tutkijat tekivät aiheesta tukimuksen, jossa kävi ilmi, että 70 % tutkimusryhmästä koki kumppaninsa puhelimen häirinneen parisuhdettaan.
Tutkimuksessa todetaan, että sen lisäksi, että puhelimella on haitallinen vaikutus parisuhteeseen, se vaikuttaa haitallisesti myös henkilökohtaiseen hyvinvointiin.
Tohtori James Roberts kertoo tutkimuksen osoittaneen, että älypuhelinten kasvava käyttö hämärtää henkilökohtaisen elämän, parisuhteen ja työelämän rajoja. Puhelimessa nämä kaikki alkavat sulautua yhä enemmän toisiinsa ja phubbing on väistämätöntä.
Robertsin mukaan pelkkä puhelimeen katsominen silloin, kun olet kumppanisi kanssa, riittää vahingoittamaan parisuhdetta.
70 % 143 henkilön tutkimusryhmästä vastasi, että kännykät häiritsivät heidän parisuhdettaan ”joskus”, ”usein” tai ”hyvin usein”. Lähes 40 % tutkituista vastasi tunteneensa olonsa masentuneeksi, kun huomasi kumppaninsa syyllistyneen phubbingiin.
Robertsin mukaan phubbing voi aiheuttaa dominomaisen vaikutuksen, jolloin parisuhde huononee jatkuvasti ja alkaa olla yhä epätodennäköisempää, että olisimme yleensäkään enää tyytyväisiä elämäämme.
Alla olevalla videolla kuvaillaan phubbingin määritelmää.
https://youtu.be/ZSOfuUYCV_0
Lähde: Unilad
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ansku Bergströmiltä yllätysavautuminen: ”On ollut vaikeeta”
- Iida Vainion ja Archie Cruzin suhteessa käänne – mitä tämä nyt sitten tarkoittaa?
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”