Tangokuningas Kyösti Mäkimattila eroaa vaimostaan – jätti yksin avioerohakemuksen jo kesällä!
Tangokuningas Kyösti Mäkimattala on päättänyt erota vaimostaan. Metropolille vahvistetaan Varsinais-Suomen käräjäoikeudesta, että Kyösti on jättänyt yksin avierohakemuksen jo kesäkuussa.
Kyöstillä on puolisonsa kanssa kolme tytärtä. Vielä kesäkuussa Kyösti pohti Me Naisten haastattelussa pitkän suhteensa salaisuutta ja sitä, miten suhde on kestänyt keikkaelämän.
– Sitä tulee itsekin paljon mietittyä. Toisaalta elämäntyylissäni ei ole mitään uutta, sillä aloitin keikkailun 90-luvun lopulla ennen perheen perustamista. Reissutyön tekeminen on reissutyön tekemistä, ei sen ihmeempää. On eri asia, jos joku tykkää 8–16-elämästä, jolloin mennään perjantaina iltapäivällä markettiin ja vietetään yhdessä viikonloppua. Minulle sellainen elämäntyyli olisi kauhistus, ja vältän sellaista viimeiseen asti, Kyösti totesi lehdelle.
Seiska-lehti paljasti vuonna 2015 pariskunnan suhteen ajautuneen kriisiin, ja Kyösti yhdistettiinkin tuolloin romanttisessa mielessä radiokanava Iskelmästä tutun Emilia Howellsin kanssa
Kyösti voitti aiemmin tänä vuonna MTV3-kanavan Olen julkkis… päästäkää minut pois täältä! -ohjelman.
Kyöstin jättämästä avioerohakemuksesta uutisoi ensimmäisenä Seiska.
Lue myös:
Anna Hanski paljasti totuuden Olen julkkis -ohjelman kuvauksista: ”Se oli tylsyyttäkin tylsempää”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”