Uusi seksisovellus ”toimii lähes yhtä hyvin kuin Viagra”
Viagra on varmasti nykyisin yleisin mieskunnon ”pelastaja”, mutta nyt sen rinnalle on tullut uusi vaihtoehto, jonka väitetään olevan lähes yhtä tehokas, eikä kyseessä ole lääke vaan sovellus.
Uusi Lover-sovellus on saanut rahoitusta muun muassa Tinder-sovelluksen perustajiin kuuluvalta Sean Radilta ja se antaa sinulle neuvoja seksielämään. Sovelluksessa vastaillaan kysymyksiin, käydään läpi tutoriaaleja ja selvitetään kysymysten kautta, mikä kiihottaa parisuhteen molempia osapuolia. Kun esimerkiksi molempien fantasioista löytyy ”mätsejä”, sovellus ehdottaa niitä kokeiltavaksi.
Juuri iOS-laitteille julkaistun sovelluksen on kehittänyt seksuaalilääketieteeseen erikoistunut psykologi, tohtori Britney Blair.
Blairin mukaan sovelluksen avulla voi kasvattaa itsevarmuutta ja kommunikaatiota, tiivistää kumppanien välistä yhteyttä sekä kasvattaa tietoisuutta seksistä ja seksuaalisuudesta.
Suuren osan sovelluksen sisällöstä saa ilmaiseksi ensimmäiset 7 päivää, mukaan lukien ääniohjeita suuseksiin, video-ohjeita petipuuhiin ja monivaiheisia soittolistoja esim. siitä, ”miten tulla kovaksi”. Kokeilujakson jälkeen sovellus maksaa 9,99 dollaria kuukaudessa tai 59,99 dollaria vuodessa.
Ennen julkaisua tehdyissä testeissä, jotka keskittyivät ainoastaan erektiohäiriöihin, 62 % käyttäjistä kertoi saaneensa apua sovelluksesta ensimmäisten kolmen viikon aikana. Tohtori Blairin mukaan tulos on vaikuttava, sillä ”Viagran tehokkuus on 65 % ja se kestää vain viisi tuntia”.
Käynnissä on nyt rahoituskierros, jonka avulla sovellus saataisiin ladattavaksi myös Android-laitteisiin ja siihen tuotaisiin mukaan pelillisiä elementtejä.
Lähde: TechCrunch
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan