SATS ja ELIXIA yhdistyvät
Kilpailuviranomaiset Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa ovat hyväksyneet SATS:in ja ELIXIA:n yhdistymisen. Uusi konserni, Health & Fitness Nordic, työllistää yli 2 000 työntekijää. Sen liikevaihto on noin 345 miljoonaa euroa ja sillä on yli 200 kuntokeskusta sekä yli 550 000 jäsentä. Yrityksen tavoitteena on edistää tuntuvasti pohjoismaalaisten terveyttä.
Yritysjärestely on ollut suunnitteilla vuoden ajan. Kilpailuviranomaiset Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa hyväksyivät kaupan vuonna 2013. Ehtoihin kuului yhteensä 13 kuntoilukeskuksen myynti, joka on nyt toteutunut.
– Liikunnan lisääminen on tärkeä tekijä sairausten ennaltaehkäisyssä. Health & Fitness Nordic haluaa omalta osaltaan edistää pohjoismaista kansanterveyttä liikunnan avulla. Tarjoamme uusia konsepteja ja treeniohjelmia, joiden avulla on helpompaa ja hauskempaa pysyä kunnossa, Health & Fitness Nordic:in toimitusjohtaja Olav Thorstad (kuvassa).
– Suomalaiset ovat Pohjoismaiden urheilullisin kansa. Haluamme auttaa suomalaisia saavuttamaan entistäkin paremman fyysisen kunnon. Skandinavian suurimpana kuntoklubien tarjoajana koemme olevamme vastuussa siitä, toteaa Thorstad.
Health & Fitness Nordic (HFN)
HFN työllistää yli 2 000 työntekijää ja sen liikevaihto on noin 345 miljoonaa euroa. Yritys omistaa yli 200 kuntokeskusta ja sillä on yli 550 000 jäsentä. Konserniin kuuluvat tuotemerkit SATS, ELIXIA, Fresh Fitness, SAFE ja Metropolis.
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn