
Sukupuutossa oleva laji saapui Helsinkiin
Linnanmäen kupeessa sijaitsevan Merimaailma Sea Lifen uuden Superselviytyjät-näyttelyn rakennustyöt alkavat olla loppusuoralla. Uutuusnäyttelyn ensimmäiset kalat, välimerensammet, ovat saapuneet Helsingissä sijaitsevaan Sea Life -keskukseen tällä viikolla. Ennen näyttelyn valmistumista uudet sammet majailevat Sea Lifen karanteenitiloissa.
Sammet ovat kehityshistoriallisesti vanhoja kaloja, joiden historia ulottuu 200 miljoonan vuoden taa. Välimerensammen (Acipenser naccarii) pitkä menestystarina on kuitenkin kohdannut synkän käänteen viimeisen kolmen kalasukupolven aikana: Vielä 80-luvulla välimerensammet kutivat runsaslukuisesti kotiseudullaan, Adrianmereen laskevissa joissa, mutta sittemmin ylikalastus on hävittänyt lajin kokonaan. Nykytiedon mukaan luonnonvarainen välimerensampi on mitä todennäköisimmin kuollut sukupuuttoon.
Viljellyt yksilöt ovat käytännössä katsoen lajin viimeinen toivo. Välimerensammen elvyttämiseksi on tehty luontoonpalautussuunnitelma, jonka mukaisesti Italiassa on vapautettu yli 400 000 viljeltyä kalaa lajin entiselle, luontaiselle esiintymisalueelle. Toistaiseksi ei valitettavasti ole luotettavaa näyttöä siitä, että istutetut kalat olisivat muodostamassa elinvoimaista kantaa. Elvytysyrityksiä kuitenkin jatketaan yhä.
Superselviytyjät-näyttely avataan yleisölle 11.2.2015
Näyttelyssä esitellään lajeja, jotka ovat säilyneet satoja miljoonia vuosia lähes muuttumattomina. Osa eläimistä on puolestaan kehittynyt hyvin erikoiseen suuntaan selvitäkseen oman elinympäristönsä haasteista.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut