Anna: Antti Luusuaniemi kärsii kroonistuvasta sydänongelmasta: ”Jossain tulee raja vastaan”
Näyttelijä Antti Luusuaniemi, 42, paljastaa Anna-lehden haastattelussa kärsivänsä sydänongelmista. Hän kertoo, että kun töitä ja huolia on liikaa, sydän alkaa oireilla.
– Minulla on mielestäni hyvä stressinsietokyky, mutta jossain raja tulee vastaan. Ensimmäisellä kerralla rytmihäiriöt pelästyttivät, totta kai. Kävin tutkimuksissa, ja minua kehotettiin lepäämään ja palautumaan, Luusuaniemi kertoo haastattelussa.
Näyttelijän vaiva on kroonistuva ja tästä syystä mies ottaakin sen tosissaan.
– Toistaiseksi palautumiseen on riittänyt se, että pyrin pitämään sunnuntain vapaata.
Näyttelijän työnsä ohella Luusuaniemi on jo kaksi vuotta työskennellyt myös Nelonen Median kotimaisten elokuvien päällikkönä. Vuonna 2017 hän perusti Hyvinkäällä järjestettävän Red Carpet -elokuvafestivaalin ja toimii sen taiteellisena johtajana.
– Minulla on monta rautaa tulessa. Kymmenisen vuotta sitten havahduin siihen, että pelkkä teatteri ei riitä ruokkimaan kunnianhimoani.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Luusuaniemi on naimisissa Lili Zoe Ermezeinin, 33, kanssa ja parilla on kaksi lasta. Lisäksi Luusuaniemellä on tytär edellisestä suhteestaan.
Lähde: Anna
Lue myös:
Antti Luusuaniemi avoimena asioista, joita ikävöi – ”Kaipaan fyysisyyttä”
LUE MYÖS:
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”