Helena Lindgren, 65, pökertyi kesken tv-kuvausten – avaa ikävää tilannetta: ”Silmissäni musteni”
Suosittu Farmi Suomi -ohjelma palaa tällä viikolla ruutuihin uudella kaudella. Lauantaina 4. maaliskuuta esitettävä avausjakso tarjoilee katsojille poikkeuksellisen dramaattisia hetkiä, kun yksi osallistujista pökertyy kesken kisan.
Farmikokelaat joutuvat heti ensimmäisessä jaksossa kilpailemaan paikastaan Farmilla erilaisissa kilpailuissa. Viimeisessä kisassa paikasta maalla kamppailevat Helena Lindgren, Antonio Flores, Meri Aalto ja Jade Nyström.
Lindgrenin, 65, kohdalla vedenkantokilpailu keskeytyy jo ensimmäisen esteen jälkeen.
– Kun lähdin juoksemaan, minun silmissäni musteni, Helena kertoo ohjelmassa.
Muut osallistujat jatkavat kisaa normaalisti, sillä he eivät aluksi tajua, mitä naiselle tapahtui.
– Huomasin, että Helena on siellä sivussa, ja yritin vaan juosta ja rämpiä eteenpäin, enkä tiennyt, mikä meininki. Totta kai tuli huoli, onko kaikki hyvin, Meri toteaa.
Helena jää makaamaan varjoon koko kisan ajaksi.
– Siinä oli joku tietty lämpöhalvaus tai auringonpistos. Näin kävi, ei voinut muuta, pettynyt Helena lausuu.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Myöhemmin jaksossa Helena avaa tilannetta vielä lisää. Hän sanoo kärsineensä voimakkaasta päänsärystä ennen kilpailua.
– Ihmettelin, kun en ole mikään päänsärkyihminen, mikä on, ja ajattelin, että sisulla mennään. Kun kisa alkoi ja lähdin juoksemaan, silmissä musteni. Pääsin jotenkin raahautumaan varjoon. Sen jälkeen en muista muuta kuin, että oksensin ja mut vietiin jonnekin makaamaan.
Tuoreella kaudella nähdään 13 uutta kokelaa sekä kaksi aiemmilta kausilta tuttua farmilaista.
Ensimmäistä kertaa maatilalle astelee kyläkauppias Sampo Kaulanen, yleisurheilija Jade Nyström, yrittäjä Susanna Penttilä, Miss Suomi Essi Unkuri, manageri Meri Aalto, laulaja Helena Lindgren, psykologi Veltto Virtanen, näyttelijä Johanna Puhakka, kokki Teemu Laurell, toimittaja Katri Utula, somepersoona Joona Puhakka, laulaja Mariko Pajalahti sekä hius- ja meikkitaiteilija Antonio Flores.
Lisäksi kisassa nähdään kolmannelta kaudelta tuttu kauneusalan yrittäjä Henny Harjusola ja toiselta kaudelta tuttu ex-mäkikotka Janne Ahonen. Koko farmilaumaa pitää tiukassa nuhteessa tuttu pehtoori, Terho.
Farmi Suomi -ohjelma alkaa Nelosella ja Ruudussa lauantaina 4.3. klo 20.
Lue myös:
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla