Helsingissä leviää salmonellaepidemia – ilmoittaudu, jos olet ruokaillut näissä paikoissa
Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut ja epidemiologinen toiminta selvittävät salmonellaepidemiaa ja sen yhteyttä ruokailuun Kivelän monipuolisessa palvelukeskuksessa ja Auroran sairaalassa.
Oireet ovat alkaneet 27.5–10.6. välisenä aikana. Tällä hetkellä sairastuneita on tiedossa kymmenen. Kahdeksalta sairastuneelta on löytynyt ulostenäytteistä Salmonella Newport -bakteeri. Sairastuneiden oireina on ollut oksentelu ja ripuli.
Kivelän monipuolisen palvelukeskuksen ja Auroran sairaalan ruoat valmistetaan Kivelän ravintokeskuksessa. Ympäristöpalvelut on tarkastanut Kivelän ravintokeskuksen keittiötilat maanantaina 11.6.2018. Ravintokeskuksen tiloissa ja toiminnassa ei havaittu huomautettavaa.
Ympäristöpalvelut ja epidemiologinen toiminta keräävät lisätietoa parhaillaan potilasnäyttein sekä kyselytutkimuksella. Raaka-aineista on otettu näytteitä ja niissä ei todettu Salmonellaa. Epäillyltä tartunta-ajalta ei ole saatavilla ruokanäytteitä, joten mahdollista ruokamyrkytyksen aiheuttajaa selvitetään kyselytutkimuksella.
Osastojen henkilökuntaa on ohjeistettu käsihygienian ja kosketusvarotoimien osalta.
Muut mahdolliset tartuntapaikat
Ravintokeskus toimittaa ruoat Kivelän sairaalaan, Auroran sairaalaan, Kivelän sairaalan henkilöstöravintola Anna & Erikiin, päiväkoti Kivelään ja Vaahteraan, päivätoimintayksikkö Ilonpilkkeeseen ja Munkkiniemen palvelutaloon. Henkilöitä, jotka ovat ruokailleet edellä mainituissa paikoissa, eivätkä vielä ole ilmoittaneet sairastumisestaan, pyydetään ottamaan yhteyttä epidemiologiseen toimintaan 18.–21.6 klo 12–14, puh 09 31047846.
Ympäristöpalvelut ja epidemiologinen toiminta seuraavat tilannetta ja tiedottavat tarvittaessa.
Salmonella
Salmonella leviää yleensä ulosteella saastuneen elintarvikkeen välityksellä, mutta se voi tarttua myös ihmisestä toiseen. Tartunta henkilöstä toiseen on mahdollinen, mikäli käsihygienia on puutteellinen. Salmonellan itämisaika on yleisimmin 6–72 h, mutta voi olla myös pidempi. Ripulioireet kestävät 4-10 päivää. Kaikki tartunnan saaneet eivät saa oireita.
Lisätietoja salmonellasta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen www-sivuilta.
(Kuvassa salmonellabakteeri. Kuva: Pixabay)
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta