Jesse Kaikuranta teki merkittävän päätöksen: ”Tällä hetkellä ratkaisu tuntuu hyvältä”
Voice of Finland -kisasta julkisuuteen noussut laulaja Jesse Kaikuranta, 39, kertoo tehneensä jälleen uuden elämänmuutoksen. Kaikuranta on jo viime vuosien aikana karistanut kymmeniä kiloja painostaan ja lopettanut tupakoinnin.
Kaikuranta paljasti Instagram-julkaisussaan, että on nyt luopunut myös alkoholin käytöstä ja ollut jo kolme kuukautta raittiina.
– Suhteeni alkoholiin on nuoresta asti ollut aika erikoinen ja olen yrittänyt korjata rikkinäisyyttäni ja pelkojani alkoholilla, Kaikuranta avaa päätöstään.
– En ole koskaan tykännyt siitä millaiseksi alkoholi minut tekee. Enkä siitä mitä se minussa aiheuttaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Kaikuranta on käynyt aiemminkin läpi kausia, jolloin on juonut vähemmän., mutta toisinaan kulutus on ollut sitäkin suurempaa.
– En sano, että en koskaan enää tule juomaan tippaakaan, mutta ainakin tällä hetkellä se tuntuu hyvältä ratkaisulta.
Kuluneiden kolmen kuukauden aikana miehen mielenlaatu on parantunut huomattavasti ja tietynlainen sumu päässä on vähentynyt. Kaikuranta kuitenkin tiedostaa, ettei muutos tule olemaan helppo.
– Olen valmis katsomaan mihin tämä tie vie. Päivä kerrallaan.
Lue myös:
IL: Jesse Kaikuranta karisti 30 kiloa ilman jojoilua – antaa vinkin onnistuneeseen painonpudotukseen
Laulaja Jesse Kaikuranta lopetti sauhuttelun: ”Olo on parempi kuin koskaan”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”