Juotko näitä juomia? Diabetesriski kaksinkertaistuu!
Tuoreessa ruotsalaistutkimuksessa on selvitetty sokeripitoisten juomien vaikutusta ihmisen terveyteen. Tutkimukseen osallistui yli 2 800 henkilöä, joista noin puolella oli diabetes. Heiltä kerättiin tietoa ruokailu- ja juomatottumuksista.
Tutkimuksen perusteella kaksi 200 millilitran suuruista sokeripitoista juomaa päivässä kasvattaa riskiä saada kakkostyypin diabetes. Diabetesriski nousee tällöin peräti kaksinkertaiseksi. Viiden sokerijuoman nauttiminen päivässä nostaa diabetesriskiä kymmenenkertaiseksi.
Tutkimuksessa ei havaittu eroa sokerijuomien ja keinotekoisesti makeutettujen juomien välillä, vaan molempia juomalla diabetesriski on yhtäläinen.
Aikuis- eli kakkostyypin diabetes johtuu insuliinin käsittelyn heikkenemisestä elimistössä. Jos aikuistyypin diabeteksen etenemistä ei saada pysäytettyä, se alkaa muistuttaa nuoruustyypin diabetesta, jolloin haima lakkaa erittämästä insuliinia.
Kakkostyypin diabetes voi aiheuttaa vakavia ja pitkäaikaisia terveydellisiä ongelmia. Se on muun muassa yleisin syy näön heikkenemiseen ja työikäisten ihmisten sokeuteen. Useissa tapauksissa se on myös vaikuttanut munuaisten vajaatoimintaan ja johtaa alaraajojen amputaatioon. Diabeetikoilla esiintyy myös sydän- ja verisuonitauteja viisi kertaa todennäköisemmin.
Lähde: Mirror
Kuvituskuva: Unsplash
LUE MYÖS:
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn