Kananmunaa ei suotta kutsuta superruoaksi – viisi isoa terveyshyötyä!
Kananmunat ovat maailmalla tavallisimpia raaka-aineita, kun suunnitellaan aamupalan tekoa. Niitä voi syödä monessa muodossa – keitettynä, paistettuna, kokkelina tai vaikkapa uppopaistettuna – valinta on sinun. Kiireen tullen ne voi syödä myös kylmänä.
Kananmunat kuuluvat maailman tärkeimpiin ruokiin ja niiden tulisi olla osana ruokavaliotasi, sillä niissä yhdistyvät maku sekä monipuolisuus ja niiden ravintoarvot ovat huimia. Tämä pitää paikkansa siitä huolimatta, että kananmunan keltuainen sisältää maineensa mukaisesti kolesterolia.
Monet myytit on kuitenkin kumottu tutkijoiden toimesta, sillä kananmunat toimivat hyvänä tärkeiden mineraalien lähteenä ja ne sisältävät myös suuria määriä aminohappoja, joilla kehitämme lihasmassaa.
Oletko koskaan ajatellut, miten kolmen kananmunan päivässä syöminen vaikuttaisi sinuun? Lue alta vastaus!
1. Ne kehittävät aivoja
Kananmuna sisältää runsaasti koliinia, joka on tärkeää aivojesi toiminnoille. Erityisen tärkeää se on vauvan sikiövaiheessa ja heti syntymän jälkeen. Raskauden aikana syödyt kananmunat kehittävät myös vauvan aivoja.2. Ne ylläpitävät luittesi terveyttä
D-vitamiini on tärkeää kalsiumin imeytymiselle, mikä parantaa luiden terveyttä. D-vitamiinin puute altistaa osteoporoosille ja muille luita koskeville sairauksille. Erityisesti talviaikaan D-vitamiinia ei saa tarpeeksi esimerkiksi auringonvalosta. Tarvittavat D-vitamiinit saa kananmunasta.3. Ne ehkäisevät raudan puutetta
Raudan puute on suoraan verrannollinen ärtymykseen, väsymykseen ja päänsärkyyn. Kahdessa isokokoisessa kananmunassa on kaksi milligrammaa rautaa. Säännöllinen kananmunien syönti pitää rautatason huomattavasti korkeammalla.4. Niiden syöminen parantaa näköäsi
Kananmunan keltuaiset ovat täynnä luteiinia. Tämän tyyppiset karotenoidit ehkäisevät silmänpohjan rappeutumista, joka on pääsyy sokeutumiseen. Luteiinia esiintyy myös vihreissä vihanneksissa, mutta se imeytyy paremmin kananmunista. Kananmunan keltuaiset sisältävät myös paljon zeaksantiinia, joka on ultraviolettisäteilyltä suojaava antioksidantti.5. Auttaa pudottamaan painoa
Kananmunista tulee kylläinen olo pitkäksi aikaa ja näläntunne pysyy poissa, joten turhia hukkakaloreita tulee otettua vähemmän – ja tämän myötä paino alkaa pudota. Kanamunien proteiinipitoisuus on korkea, joten energiatasosi päivän aikana nousee ja ehkäisee tämän kautta veren korkeita sokeri- ja insuliinitasoja. Muista syödä myös keltuainen – etenkin silloin jos käytät kananmunia laihdutuskuurissa. Lähde: FactaHolics Kuva: PixabayLUE MYÖS:
Aiheet
aminohapot
aminohappo
antioksidantit
antioksidantti
D-vitamiini
dieetti
hyvinvointi
kananmuna
keitetty kananmuna
keltuainen
kolesteroli
koliini
laihdutus
luteiini
luukato
mineraalit
munakas
näkö
näkökyky
osteoporoosi
paistettu
rauta-arvo
ruoka
ruoka-aine
ruokavalio
terveys
Terveys
terveyshyöty
uppopaistettu
valkuainen
zeaksantiini
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”