Mies kärsii erikoisesta vaivasta: maistaa hedelmätikkarin joka kerta kuullessaan pomonsa nimen
Brittiläinen Dave Evans, 29, kärsii erikoisesta vaivasta, jonka seurauksena jotkut luulevat hänen olevan sekaisin. Kuullessaan tiettyjä sanoja Evans nimittäin maistaa tietyn ruoan maun suussaan. Esimerkiksi jonkun sanoessa ”itä”, hän maistaa maissihiutaleet. Joka kerta kuullessaan pomonsa Alicen nimen, hän maistaa hedelmätikkarin maun suussaan.
Evans kärsii eräästä synestesian muodosta, jossa sanat yhdistyvät makuihin. Synestesia on tila, jossa ihmisen kaksi aistia sekoittuvat toisiinsa. Aistiärsyke aiheuttaa henkilölle toisen aistin alaan kuuluvan ärsykkeen.
Evans kertoo vaivan alkaneen hänen ollessaan yhdeksänvuotias.
– Ystäväni nimi oli Cai, ja aina kun kuulin tai sanoin hänen nimensä, maistoin raa’an jauhelihan. Nyt olen tottunut siihen, mutta nuorelle pojalle se oli hämmentävää, sillä en tiennyt, miksi maistoin yhtäkkiä raa’an lihan, Evans kertoo.
Evans uskoo ihmisten luulevan häntä hulluksi, sillä hän säpsähtää kuullessaan pahanmakuisen sanan. Esimerkiksi sana ”konserni” tuo hänen suuhunsa hiekan maun.
– En halua kertoa ihmisille synestesiastani, sillä he luulevat minun keksineen sen, tai että olen vain tosi outo. Jopa vanhempani pitävät minua outona, Evans toteaa.
Vaivan alkaessa Evans luuli, että kaikki muutkin maistavat sanoja. Hän oli kysynyt asiasta ystäviltään, jotka olivat ihmetelleet hänen puheitaan. Muiden naurettua hänelle hän piti synestesian salaisuutenaan eikä kertonut aistimuksistaan vanhemmilleen.
Myöhemmin Evans alkoi tutkia oireitaan netin avulla ja löysi nimen kokemuksilleen. Vaivaan ei kuitenkaan ole olemassa virallista diagnoosia.
Lähde: DailyMail
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys