Nainen, auttaisiko masennuslääke myös alapääsi vaivoihin?
Harvalle naiselle tulee luultavasti mieleen, että masennuslääkkeistä voi löytyä apu alapään vaivoihin. Näin saattaa kuitenkin olla, jos kärsit toistuvista kivuista ja kutinasta haarovälissäsi.
Vulvodynia aiheuttaa polttavaa tunnetta naisen sukuelinten alueella, ja se voi ilmetä minkä ikäisellä naisella tahansa. Tällöin kevytkin kosketus saattaa aiheuttaa voimakasta kipua, joten seksi tulee harvoin kysymykseen.
Joku saattaa muistaa Sinkkuelämää -sarjan jakson, jossa Charlotte kärsi masentuneesta vaginasta.
Tohtori Vanessa Mackayn mukaan mielialalääkkeiden on todettu helpottavan vulvodyniaa. Tämän vuoksi puhutaan joskus masentuneesta vaginasta.
– Vulvodynia aiheuttaa kipua vaginassa ja sitä ympäröivällä iholla. Sen tarkkaa syytä ei tiedetä, mutta uskotaan, että se voi johtua sukuelinten alueen hermojen ongelmista, Mackay selittää.
Vulvodynian tunnistaa muun muassa siitä, että siihen ei liity ihomuutoksia, kuten eräisiin sukupuolitauteihin. Kipu on polttavaa ja pistelevää, ja se pahenee istuessa. Vulvodynian aiheuttamat vaivat alkavat usein ilman varoitusta ja kestävät muutamasta viikosta kuukauteen kerrallaan. Tilaa on usein vaikea diagnosoida, sillä monet muutkin seikat aiheuttavat sukuelinten alueen kipua.
– Mielialalääkkeiden on todettu olevan hyödyksi masennuksen lisäksi hermokivun hoidossa, Mackay selittää masennuslääkkeiden tehoa vulvodyniaan.
Lähde: The Sun
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”