Nainen joi liikaa vettä, näin hänelle kävi!
Lääkärit ja muut terveysalan asiantuntijat kehottavat juomaan runsaasti vettä joka päivä, mutta mikä on riittävästi ja mikä liikaa?
Vesi on yksi elämän perusedellytyksiä ja sen päivittäinen juominen on tärkeää jos haluamme pysyä terveinä, mutta miten paljon sitä pitää juoda ja voiko sitä juoda liikaa? Kyllä voi, ja liika veden juominen voi itse asiassa olla yhtä haitallista kuin nestehukka.
59-vuotiaan englantilaisnaisen kokemukset osoittavat miten voi käydä, jos vettä juo liikaa. Naisella oli virtsatietulehdus ja hänen lääkärinsä ohjeisti häntä puhdistamaan elimistöään juomalla noin 3 dl vettä puolen tunnin välein. Nainen ei tehnyt työtä käskettyä, vaan joi enemmän kuin lääkäri määräsi, ajatellen että suurempi määrä vettä tehoaisi vielä paremmin, sillä eihän veden juomisesta luulisi haittaakaan olevan. Liiallinen veden juominen todellakin on haitallista ja nainen saikin vakavia oireita veden yliannostuksesta.
Liiallisen nestekuurinsa aikana nainen alkoi ihmetellä miksi hänen kätensä tärisi niin voimakkaasti. Hän ei saanut tärinää loppumaan ja sitten hän huomasi, että hänen koko vartalonsa tärisi. Nainen kiidätettiin sairaalaan, jossa huomattiin että hänen veressään oli vaarallisen vähän suolaa. Suolan määrä vähenee verestä, jos juo liian paljon vettä lyhyessä ajassa. Liian vähäisen suolamäärän oireita ovat pahoinvointi, oksentelu ja päänsärky. Vakavissa tapauksissa aivot voivat turvota, joka voi johtaa sekavuuteen, infarkteihin, koomaan ja kuolemaan.
Liiasta veden juomisesta aiheutuva tila on erittäin vaarallinen, sillä veren liian alhaisesta suolamäärästä diagnosoiduista potilaista peräti lähes 30 % kuolee.
Vettä suositellaan juomaan runsaasti ja kehote pitää edelleen paikkansa, mutta mikä määrä sitten on liikaa? Vettä tulee juoda minimissään vähintään 1 litra päivässä, vaikka monesti suositellaan että 2 litraa olisi parempi määrä. Tarkkaa yleispätevää ”oikeaa” litramäärää ei varsinaisesti kuitenkaan ole, sillä nestetasapainoon vaikuttavat niin monet asiat, mutta esimerkiksi 5-7 litraa on jo selkeästi liikaa ja virtsan mukana menetetään suoloja, natriumia ja kaliumia.
Englantilaisen kliinisen tutkimuslaitoksen puheenjohtaja tohtori Imran Rafi kehottaa ihmisiä juomaan normaalia enemmän vettä silloin, kun he tuntevat olevansa erityisen janoisia tai harrastavat liikuntaa, tai oleskelevat kuumassa ilmastossa.
Mistä sitten voin tarkistaa saanko riittävästi nestettä? Selkein merkki on kirkkaan värinen virtsa. Jos nestettä saa liian vähän, virtsa on tumman väristä.
Terveenä pysyminen siis edellyttää riittävää nesteiden saantia – ja kirkkaan värinen virtsa on tästä selkeimmin havaittavissa oleva merkki.
Lähde: Daily Mail
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Poliisit pysäyttivät taas Susanna Penttilän panobussin – festivaaleilla ikävä välikohtaus
- Seiska: Virpi Kätkällä leikkaus edessä? ”Kaikki röörit olivat aivan kuivuneet”
- Olli Hermanin Tytti-puolison ei pitänyt tulla raskaaksi ilman hoitoja – yksi asia muutti kaiken: ”Tämä on oma ihmeeni”