Nämä sukupuolitaudit voit testata itse kotona
Kotiin tilattavat sukupuolitautien etätestit voivat brittitutkimuksen mukaan madaltaa testauskynnystä ja lisätä myös riskiryhmäläisten testejä. Vielä ei tosin ole varmaa parantaako kotitestaus myös sukupuolitautien diagnosointia ja hoitoa.
Suomessa etätestit ovat tällä hetkellä käytössä Tampereella, Vantaalla sekä yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoiden YTHS:n piirissä olevilla. Myös Helsinki ja Espoo ovat aloittamassa etätestauksia.
Brittien tutkimus julkaistiin PLOS Medicine -lehdessä, ja se perustuu 2 000 lontoolaisen 16–30-vuotiaan ja seksuaalisesti aktiivisen vapaaehtoisen kuusiviikkoiseen seurantaan. Seurannan alussa osallistujat satunnaistettiin saamaan tekstiviestinä linkki joko etätestaukseen ohjaavalle tai perinteiseen testaukseen opastavalle internetsivulle.
Kun tutkijat seurannan päätteeksi vertasivat, kuinka moni osallistuja kummassakin ryhmässä oli turvautunut sukupuolitautitestiin, he havaitsivat testaukset selvästi yleisemmiksi etätestausryhmässä. Etätestaajista peräti puolet oli testannut itsensä, kun tavallisen testauksen piirissä olevista niin oli tehnyt vain neljännes.
Tutkimus oli liian pieni, jotta tuloksista olisi voinut luotettavasti päätellä lisäsikö etätestaaminen myös diagnosointia ja hoitoja, mutta on hyvin mahdollista, että niin on. Testauksen piirissä oli klamydia, tippuri, HIV ja kuppa. Suomessa etätestauksella voi testata vain klamydiaa ja tippuria.
Etätestauksessa potilas saa postitse näytteenottopakkauksen, jonka hän lähettää palautuskuoressa laboratorioon. Suomessa testit tehdään virtsanäytteestä, mutta brittien tutkimuksessa tarjottiin keinot myös verinäytteen ottamiseen (HIV ja kuppa).
Lähde: Duodecim
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan