Niinpä tietysti – kasvikset pilaavat hampaasi!
Onko enää mitään, mikä on täysin hyödyllistä terveydellesi? Tällainen kysymys tulee helposti mieleen tutkimustulosten paljastaessa yhä uusia huonoja puolia aiemmin terveellisiksi mainostetuista asioista.
Kasvissyöjät tietävät yleisimmät rajoitteet ruokavaliossaan, kuten proteiinien sekä raudan ja muiden tärkeiden ainesosien saannin varmistaminen, mutta uusi tutkimus paljastaa kasviksista varsin salakavalan ja epämiellyttävän uuden puolen. Ylen julkaiseman uutisen mukaan jopa 70 prosentilla kasvissyöjistä on kiilleongelmia, joiden aiheuttamia vaurioita voi olla mahdoton korjata.
Pitkällisen kasvisruokavalion seurauksena hampaita kulumiselta suojaava hammaskiille voi ajan myötä ja täysin huomaamatta kadota olemattomiin. Ongelman salakavaluus piilee siinä, että hampaiden kulumista ei välttämättä itse edes huomaa ennen kuin on liian myöhäistä. Mutta miksi tämä johtuu nimenomaan kasvisruoasta?
– Asiasta on tieteellistä näyttöä. Suomessa tehdyssä tutkimuksessa tietyllä kasvisruokailijaryhmällä (joka söi ainoastaan kasvisruokaa) hampaiden kulumista havaittiin 70 prosentilla tutkituista, sanoo Hyksin kirurgisen sairaalan ylilääkäri, professori Jukka Meurman Ylelle.
Salakavalia oireita on vaikea havaita itse, mutta hammaskiilteen kuluminen voi saada hampaat vihlomaan ja hampaiden kärjet lohkeilemaan. Hampaat himmenevät ja niihin voi tulla värimuutoksia. Ongelma on vakava, koska vaurioita voi olla mahdoton korjata.
Kasvisruokavalion terveellisyyttä tuskin kukaan kiistää, mutta on tärkeää huomioida että se on samalla myös haitallista hampaille. Kasvisruokaa syödään keveytensä takia useammin kuin muuta ruokaa. Syömisestä aiheutuva happohyökkäys toistuu täten useammin kasvissyöjillä. Happohyökkäys kuluttaa aina hammaskiillettä, samoin tekevät happamat ruoat kuten marjat, monet hedelmät, hapankaali, etikkasäilykkeet ja viinietikka. Usein kasvisruoakaan ja juomiin lisättävä sitruuna, sekä täysmehut suoranaisesti sulattavat hammaskiillettä.
– Hammaskiilteen kriittinen happamuus eli ph on 5,5. Kaikki happamampi saa hampaat liukenemaan. Esimerkiksi appelsiinimehun ph on 3, Meurman kertoo Ylelle.
Pelkkä happamuus ei ole kasvisruoan ongelma hampaille, vaan myös mekaaninen kuluminen. Esimerkiksi juureksiä täytyy pureskella huomattavasti voimakkaammin kuin muuta ruokaa, joten ne kuluttavat hampaita.
Kasvisruokavaliota voi kuitenkin noudattaa, kunhan minimoi sen vaikutukset hampaille. Kohtuus on avainsana myös kasvissyönnissä, eli säännölliset ruoka-ajat ja napostelun välttäminen auttavat happohyökkäyksen minimoimisessa. Myös veden suosiminen happamien tuoremehujen sijaan on suositeltavaa.
Meurmanin mukaan kalsium-tabletit eivät vähennä hampaiden kulumista, mutta syljen erityksestä on syytä pitää huolta, sillä sylki huuhtoo hampaita luonnollisesti.
Lähde: YLE uutiset

LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Helena Koivu valitti hovioikeuteen – Taistelu Kakskerran huvilasta jatkuu
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä