Laulaja ja näyttelijä Roope Salminen julkaisi viikonloppuna kuvan, jossa poseerasi ilman paitaa lastenrattaiden kanssa. Maanantaina hän päätti avata kehuja keränneen kuvan taustoja.

TAUSTAA: Roope Salmisen paidaton kuva kerää kehuja – jopa Uniikki innostui kehumaan näyttelijän treenattua vartaloa!

– Se on must tosi kiva kuva ja oon ylpee siitä duunista, minkä tein että pääsin siihen kuntoon missä näyttäydyn kyseisessä otoksessa. Se ei oo mikään maailman ihmeellisin kondis, mut mulle henk koht tosi iso saavutus. MUTTA. must tuntuu tärkeältä avata vähän asioita sen kuvan takana ja sanoo sananen dieettikulttuurista, Roope kirjoittaa.

Roope kertoo valmistautuneensa epäterveellisellä dieetillä tänä kesänä kuvattua Lunastajat-elokuvaa varten. Hänen apunaan toimi Hunks-tanssiryhmästä tuttu Jucci Hellström.

Elokuvan kuvaukset ovat nyt päättyneet, eikä hän omien sanojen mukaan näytä samalta.

– Mä en näytä enää siltä, miltä näytin eilen. Miksi? Koska oon juonut ja syönyt normaalisti. Se kuva on otettu seuraavana päivänä siitä, kun mun Lunastajat-elokuvan alastonkohtaus otettiin purkkiin. Sitä kohtausta varten maksimoitiin mun lihaserottuvuus, joka tarkoitti että olin useamman viikon epäterveellisellä dieetillä ja viimeset 3 päivää pahassa nestehukassa keskellä kesähelteitä, Roope kirjoittaa.

Hän kertoo olevansa ylpeä kunnosta, jonka saavutti elokuvaa varten.

– En kuitenkaan häpeä millään lailla aiempaa vartaloani tai tulevaa, isompaa ja pehmeämpää vartaloani. Rakastan mun vartaloa kaikissa sen muodoissa ja terve suhde liikuntaan lähtee ainakin mulle siitä rakkaudesta ja liikkumisen ilosta. kun katsoin peiliin toissapäivänä ja vartaloni oli meikattu ja varjostettu ja nesteet oli hikoiltu pois ja lihakset oli hetkellisessä pumpissa, niin se oli vähän pelottava fiilis. Näytin PALJON ”paremmalta” kuin miltä ”oikeasti” näytän, Roope kirjoittaa ja jatkaa:

– Väkisinkin tuli mieleen että jaahas, tämmöisiin vartaloihin mä oon itseäni vertaillut, eihän nää oo totta. Vähän hävettää, että oon nyt eilisellä kuvalla itse osallistunut sen illuusion ylläpitoon. En tiiä, miks ei tee mieli postailla vartalosta kuvia ennen kuin on mielestään niin lähellä virheetöntä kuin realistisesti mahdollista. Koitan olla rohkeempi jatkossa.

Lue myös:

HS: Robin Packalenin kansainvälinen ura vaikeuksissa – ”Ei siellä olla nyt kiinnostuneita”

Isäksi tullut Kasmir ei ymmärrä, mitä oma avopuoliso näkee hänessä – ”Tunnen itseni superrumaksi”