Seiska: Amin Asikainen ja Nadia Ammouri avautuvat dramaattisesta synnytyksestä – kaksostytön kohtalo vaikutti parisuhteeseen: ”Otimme vähän yhteenkin”
Ex-nyrkkeilijä Amin Asikainen ja hänen puolisonsa Nadia Ammouri saivat tammikuussa kaksostytöt. Ammouri on aikaisemmin kertonut omalla Instagram-tilillään synnytyksen olleen dramaattinen ja aiheuttaneen toiselle kaksosvauvalle olkapunosvaurion.
Nyt pariskunta kertoo tapahtumista tarkemmin Seiska-lehden tuoreessa haastattelussa. Vauvan käsivaurio on tieteelliseltä nimeltään Erbin pareesi. Vahinko sattui kaksosen ulosvetorytäkässä, ja vauvan käden toiminta voi olla pysyvästi vahingoittunut.
– Emme olleet kuulleetkaan kyseisestä vauriosta. Aluksi vauvan käsi ei liikkunut vaan oli kuin halvaantunut, Nadia kuvailee Seiskalle.
Naisen mukaan pahinta tilanteessa oli epätietoisuus. Edes lääkäri ei osannut arvioida vaurion vakavuutta.
– Se tuntui pahanenteiseltä ja raastavalta. Piti vain odottaa, Naida toteaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Vaikea tilanne toi haasteita myös Nadian ja Aminin parisuhteeseen. Molempien stressitilat olivat synnytyksen jälkeen hyvin korkealla ja erityisesti Nadia tunsi olonsa lohduttomaksi.
Amin pyrki omien sanojensa mukaan valaa toivoa puolisoonsa.
– Otimme tästä vähän yhteenkin. Halusin vain uskoa parasta, että kyllä käsi tulee kuntoon, Amin muistelee.
Huoli herätti kuitenkin myös Aminissa vahvoja tunteita, joita hän ei halunnut näyttää Nadialle.
– Itkin kotona yksin, mies tunnustaa.
Nadia on omalla Instagram-tilillään painottanut sitä, kuinka tärkeintä vallitsevassa tilanteessa on keskittyä ajattelemaan myönteisesti tulevaisuudesta.
– Olen pyrkinyt ajattelemaan toiveikkaasti ja uskomaan siihen, että meidän pieni taistelee niin, että käsi tulee kuntoon. Me annamme perheenä kaikkemme. Niin paljon tukea, rakkautta ja kannustusta kuin ikinä pystymme, Nadia kirjoittaa Instagramissa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lähde: Seiska
Lue myös:
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sara Siepille sataa suoraa puhetta ulkonäöstä: ”Onpas se iso”