Seiska: Heli Palsanmäen syöpähoidot veivät voimat – huutokauppatähti laihtui rajusti: ”Voin huonosti”
Suomen Huutokauppakeisari -ohjelman tähti Heli Palsanmäellä diagnosoitiin hiljattain pahanlaatuinen kasvain kohdussa. Palsanmäki kertoi ikävästä uutisesta ensimmäistä kertaa maaliskuussa Seiska-lehdelle.
Palsanmäki aloitti heti maaliskuussa rankat kemosädehoidot, jotka venyivät lopulta kahdeksanviikkoisiksi. Nyt Palsanmäki avautuu syöpähoidoistaan Seiskan tuoreessa haastattelussa.
– Hoitojakso oli juuri niin raskas ja rankka kuin etukäteen kuvittelinkin, Palsanmäki kuvailee Seiskalle.
Syöpäihoidot aiheuttivat Palsanmäelle voimakasta aivosumua ja väsymystä. Viikkokausia naisesta tuntui, että hän voisi ”vain nukkua”.
Myös keskittyminen oli vaikeaa, ja lisäksi Palsanmäki laihtui yhteensä 11 kiloa.
– Voin huonosti. Ällöttävä pahoinvointi vaivasi koko säde- ja sytostaattihoitojen ajan, hän toteaa.
Laihtuminen ei Palsanmäen mielestä ollut kuitenkaan vain huono asia. Hän tunnustaa olleensa asiasta ”salaa vähän tyytyväinen”, vaikka lääkärit eivät painon putoamisesta pitäneetkään.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Tulokset hoitojen onnistumisesta saadaan vasta myöhemmin kesällä. Sitä ennen Palsanmäki pyrkii elämään elämäänsä mahdollisimman normaalisti.
Palsamäki iloitsee suuresti tuesta, jota hän on suomalaisilta faneiltaan kuluneen kevään aikana saanut.
– Voi taivas, mikä määrä kortteja ja kirjeitä minulle on postissa tulvinut. Niitä on satoja! huutokauppatähti päivittelee.
Lähde: Seiska
Lue myös:
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti