Tällä herkullisella hedelmällä on monia positiivisia terveysvaikutuksia – sillä on kuitenkin varjopuolensa
Sokerin vaarat tiedetään, mutta kumman sinä valitsisit, jos kaupassa olisi vierekkäin terveysvaikutteita sisältävä hedelmäpussi ja samansuuruinen karkkipussi? Karkki on tietysti aina karkkia, joten kenties moni valitsisi sen. Liika sokerin syöminen on tietenkin pahasta – mutta monissa hedelmissäkin on paljon sokeria.
Lähikaupan 200 grammaa painava makeispussi voi sisältää jopa 72-prosenttisesti pelkkää sokeria – eli noin 144 grammaa. Koetapa roikottaa kännykkääsi yhdellä kädellä vaaka-asennossa – todennäköisesti jo se painaa vähintään saman verran.
Terveellisinä pidetyt kuivahedelmät, kuten taatelit, eivät jää sokerin määrässä kovin kauas tavallisista makeisista, mutta niissä on monia terveyttä edistäviä ainesosia. 200 gramman taatelipussissa on jopa 57 % eli noin 114 grammaa sokeria.
Kohtuullisesti syötynä taateleista saa etenkin liikuntaa harrastettaessa hyvin energiaa. Taatelit ovat tosin huomattavasti isompia kuin monet karkit ja kiusaus voi käydä ylivoimaiseksi, kun pitäisi valita esimerkiksi kolmen taatelin syömisen ja vaikkapa kymmenen pienikokoisen karamellin välillä.
Nämä taatelien terveysvaikutukset voivat auttaa valinnassa:
1. Parempi ruoansulatus. Taatelit ovat helposti sulavaa sorttia ja niissä on kuitua, joka parantaa suoliston toimintaa. Taateleiden sisältämä hedelmäsokeri auttaa pitämään kylläisyyden tunnetta pitkään yllä.
2. Taatelit sisältävät paljon magnesiumia ja tämä parantaa maksan toimintaa. Lisäksi solujen toiminta vilkastuu.
3. Taateleiden sisältävät vitamiinit auttavat näön kanssa – etenkin hämäränäkösi paranee tämän myötä.
4. Taatelit sisältävät nikotiinihappoa. Nimestään huolimatta ne säätelevät hyvien bakteerien määrää ja esimerkiksi löysän vatsan suhteen niistä saa apua, kun suolisto toimii paremmin.
5. Yksi taateleiden ainesosista sisältää serotoniinia, jolla on yhteys parempiin yöuniin. Muutama taateli noin 1-1,5 tuntia ennen nukkumaan menemistä jouduttaa unentuloa.
6. Taateleiden syöminen voi ehkäistä verisuonien kalkkeutumista.
Taateleista löytyy varsin monta terveysvaikutetta, eikö vain? Vaikka taatelit ovat lähes samanlaisia ”sokeripommeja” kuin makeiset, ne ovat silti huomattavasti terveellisempiä kuin se perinteinen lauantaikarkkipussi!
Kuva: Pixabay
Lähteet: Fit and Nutrition
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta