Thanosta esittänyt Josh Brolin kokeili uutta villitystä – poltti peräaukkonsa!
Josh Brolin, 51, on tunnettu Hollywood-tähti, joka esitti Thanosta kaikkien aikojen eniten rahaa keränneessä Avengers: Endgame -elokuvassa sekä kahdessa sitä edeltäneessä Avengersissa. Raamikas komistus on tähdittänyt myös monia muita menestyselokuvia, kuten Menetetty maa, Men In Black III, Deadpool 2 ja Sicario.
Brolin julkaisi Instagramissa somevaikuttaja Metaphysical Meaganin kuvan auringon ottamisesta välilihaan ja kirjoitti sen oheen hulvattoman tekstin. Brolin oli nimittäin päättänyt kokeilla ottaa aurinkoa tämän uuden trendin innoittamana, jonka mukaan välilihan iho pystyisi imemään normaalia tehokkaammin energiaa auringon säteistä. Pieleenhän se meni, kuten Brolinin kirjoitus osoittaa.
– Kokeilin tätä välilihan ruskettamista, josta olen kuullut ja suosittelen, että ÄLÄ TEE sitä niin pitkään kuin minä tein. Ryppyreikäni on palanut karrelle ja minun piti viettää päivä shoppailemassa perheeni kanssa ja sen sijaan jäädytän sekä käytän aloe- ja palovammavoiteita, koska kipu on niin raju. En tiedä kuka vittu keksi tämän typerän paskan, mutta haista silti vittu. Oikeasti.
Metaphysical Meagan nosti jokin aika sitten esille välilihan ruskettamisen ja kertoi sen kohentaneen terveyttään monilla tavoin, mukaan lukien terveempi libido ja tasapainoisempi seksuaalinen energia. Lisäksi hän sanoi sen lisänneen luovuutta ja luovuutensa tuotteliaisuutta.
Väliliha on sukupuolielinten ja peräaukon välissä sijaitseva alue. Asiantuntijat ovat varoittaneet, että välilihan ruskettamisella ei ole mitään muita vaikutuksia kuin nopeasti ja erittäin kivuliaasti palava iho, koska kyseinen alue ei muutoin juuri koskaan saa aurinkoa eikä ole tottunut siihen.
Kuuntele siis ”Thanosta”, äläkä edes yritä ruskettaa välilihaasi!
Lähde: Unilad
Kuvat: Instagram / joshbrolin
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”