
Tiedätkö suulävistysten riskit? "Ei saa takaisin"
Suulävistys on suosittu kasvokoriste, mutta se on myös terveysriski, joka voi aiheuttaa vakavan infektion ja vaikuttaa myös hampaisiin.
Lävistys voi kuluttaa hampaan kiillettä, aiheuttaa ikenien vetäytymistä ja hampaiden lohkeilua. Asiantuntijan mukaan suun alueen koruksi turvallisempi vaihtoehto on hammaskoru.
Lävistyksissä on aina omat vaaransa. Oral Hammaslääkäreiden suuhygienisti Irene Närvänen kertoo, että etenkin suun alueella riskejä riittää. Suurimmat riskit on kielilävistyksessä.
– Suu on kostea ja lämmin paikka, joka kuhisee bakteereja. Kun suuhun tehdään haava, parantuminen voi olla hidasta ja jo kielilävistystä laittaessa suussa voi tuntua kipua ja turvotusta, Närvänen kertoo.
Hänen mukaansa vaarallisin asia suun alueen lävistyksissä on infektioriski.
– Jos kieli tulehtuu pahasti, voi tulla verenmyrkytys, sillä suusta kaikki on yhteydessä verenkiertoon ja muuhun elimistöön. Rajut infektiot suussa saattavat johtaa myös suun turvotukseen ja voivat pahimmassa tapauksessa vaikeuttaa hengittämistä, Närvänen sanoo.
Hankaava lävistys vie hampaan kiilteen – ongelmia voi tulla heti ensimmäisen vuoden aikana
Suun alueen lävistykset voivat vaikuttaa yleisterveyden lisäksi myös hampaisiin. Närvänen kertoo, että lävistyksen paikka vaikuttaa paljon siihen, minkälaiset vaikutukset lävistyksestä voi tulla hampaille.
Ongelmat voivat näkyä hampaissa jo vuodessa.
– Jos koru on esimerkiksi huulessa, se koskettaa jatkuvasti hampaita ja ikeniä. Mekaaninen hankaus voi saada aikaan ikenien vetäytymistä ja kiilteen kulumista. Nämä ovat erittäin yleisiä seurauksia, jos suussa on lävistys, Närvänen kertoo.
Kielikorussa taas on se riski, että vahingossa puraisee koruun esimerkiksi syödessä. Huonolla tuurilla hammas voi lohjeta.
Närväsen mukaan esimerkiksi ikenien vetäytymistä tai kiilteen kulumista ei aina ymmärretä ottaa vakavasti, sillä niistä ei tule kipua. Ajan mittaan ne voivat silti aiheuttaa esimerkiksi vihlontaa ja altistaa reikiintymiselle.
– Vetäytynyttä ientä tai kulunutta kiillettä ei saa takaisin, Närvänen muistuttaa.
”Hammaskoru ei juurikaan vaikuta suun terveyteen”
Sen sijaan hammaskoru on Närväsen mukaan melko turvallinen koriste suussa.
– Hyvä harjaus ja puhdistus ovat tärkeitä asioita muistaa, sillä ylimääräinen esine hampaassa voi kerätä plakkia ja epäpuhtauksia. Jos hampaan puhdistaa hyvin, hammaskoru ei juurikaan vaikuta suun terveyteen, Närvänen sanoo.
Hänen mukaansa on kuitenkin tärkeää, että koru laitetaan ammattilaisella – joko suuhygienistillä tai hammaslääkärillä.
– Siten koru kiinnitetään varmasti sopivaan kohtaan, kiilteen pintaa ei vahingoiteta, ja kiille pysyy hyvänä, Närvänen sanoo.
Sen sijaan hammaskorun pysyvyys on yksilöllistä: Närväsen mukaan joillain koru pysyy puoli vuotta, toisilla jopa kymmenen.
Muista hyvä suuhygienia
-Jos ottaa itselleen lävistyksen suualueelle, haavan paranemisen ajaksi suositellaan desinfioivan suuveden käyttöä.
-Jos lävistys tulehtuu, se tulee ottaa välittömästi pois.
-Hyvästä hygieniasta huolehtiminen on tärkeää: perusteellisella omahoidolla hampaat ovat turvassa.
-Säännöllisten hammastarkastusten avulla huomataan heti, jos lävistyksestä aiheutuu vakavampaa haittaa.
STT
Kuva: Pixabay
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Tältä Sonja Aiellon jalat näyttivät Selviytyjien jälkeen – julkaisi paljonpuhuvat kuvat!
- Archie Cruz poseeraa kuin huippumalli: naisten sukat pyörivät jaloissa – Iida Vainio reagoi!
- Erika Vikman julkaisi kuvia kohua herättäneestä illasta Linnassa – eräs yksityiskohta hämmentää
- Mitä tapahtui Mel Gibsonille? Tuoreet kuvat herättävät huolta
- Harlinit taittoivat hurjan matkan Coco-taaperon kanssa: ”Melkein 40 tuntia matkustamista ja selvisimme”
- Sonja Kailassaari rikkoi somehiljaisuuden: seuravalinta kertoo jotain parisuhteen tilasta
- Seiska: Redraman karmiva velkakierre paljastui – todettiin varattomaksi!
- Iida Vainio salaperäisenä tyrmäävässä pinkissä mekossa: ”Paras on vielä tulossa”
- Kasinorakastajan blogi: Itsenäisyyspäivän jälkitunnelmat – Suomikasinoita ja -pelejä!
- Hjallis Harkimon 35-vuotias rakas kohtasi kesällä traagisen menetyksen – aviomies kuoli 68-vuotiaana
- Sonja Kailassaari rikkoi somehiljaisuuden: seuravalinta kertoo jotain parisuhteen tilasta
- Seiska: Redraman karmiva velkakierre paljastui – todettiin varattomaksi!
- Harlinit taittoivat hurjan matkan Coco-taaperon kanssa: ”Melkein 40 tuntia matkustamista ja selvisimme”
- Sanna Marinin hotellijatkoilta leviää bilevideo – tässä nettiin vuotanut pätkä
- Hjallis Harkimon 35-vuotias rakas kohtasi kesällä traagisen menetyksen – aviomies kuoli 68-vuotiaana
- Iida Vainio salaperäisenä tyrmäävässä pinkissä mekossa: ”Paras on vielä tulossa”
- Niinistön pojat harvinaisessa yhteiskuvassa – tältä he näyttävät
- Hjallis Harkimo iski nuoren kuumiksen: Jasmine Pajari on puolet nuorempi – kuva
- Kesällä eronnut Emmi Granlund löysi rinnalleen todellisen komistuksen – kuva
- Helena Koivun viimeinen avunhuuto: ”En olisi koskaan uskonut, että joudun…”