Suomen ensimmäinen transmalli Elena Vikström avautuu rohkeasti plastiikkakirurgiasta Instagram-julkaisussaan. Vikström toetutti viikko sitten kolmannen peppuleikkauksensa, jossa muualta kehosta siirretään rasvaa peppuun. Nyt hän julkaisi hurjia kuvia siitä, miltä vartalo todellisuudessa leikkauksen jälkeen näyttää ja kertoi samalla myös toipumisprosessista.

– Ihmiset näkevät plastiikkakirurgiasta usein vain julkisuuden henkilöiden upeat ennen/jälkeen kuvat. Missään ei näy mitä kaikkea ihminen on kokenut sen lopullisen muutoksen eteen. Syntyy mielikuva leikkaus on helppo tie onneen, ”maksat vain kirurgille ja seuraavalla viikolla oletkin jo valmis liihottelemaan pitkin kaupunkia täydellisenä, Vikström kirjoittaa.

Hän korostaa kirjoituksessaan, ettei kirurginen muokkaus ole se helpoin tie kauneuteen. Vikström kertoo sijoittaneensa peppuunsa nyt yhteensä 20 000 euroa. Kovien kulujen lisäksi myös itse leikkauksesta toipuminen on raskas prosessi. Vikström kuvailee kirjoituksessaan, miltä herääminen viiden tunnin leikkauksen jälkeen tuntui.

– Olen ihan tokkurassa lääkkeistä. Tunnen kropassa polttavaa kipua. Yhdessä kohdassa maatessani olo on ihan kestettävä, kun yritän kääntyä sängyssä kehoani polttaa niin paljon kuin minulla olisi kokovartalon ”palovamma”. Kyyneleet tulee silmiin.

Myös normaali vessassa käyminen otti todella koville ja Vikström joutui turvautumaan hoitajan apuun päästäkseen kylpyhuoneeseen.

– Tuo matka oli niin tuskaa, kroppaa poltti ja jouduin ääneen voivottelemaan kyyneleet silmissä kun olin niin kipeä. Matka otti niin paljon voimille, että silmissäni sumeni ja kuuloni alkoi mennä pois. Seuraavaksi herään lattialta. Menetin tajuntani.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Vikström kertoi voinnistaan lisää Stories-videolla ja sanoi olevansa edelleen todella väsynyt ja joutuvansa lepäämään paljon myös päivisin.

– Yöllä koitan nukkua, mutta se on epämukavaa, koska saan olla vaan mahallani. Kyllä tämä toipumisprosessi on aika hankala, mutta kyllä tästä selvitään.

Lue myös:

Elena Vikström avoimena itsemurhayrityksen jälkeen: ”Kenenkään elämä ei ole täydellistä”

Elena Vikström yritti itsemurhaa: ”Ei se vahvinkaan ihminen loputtomiin jaksa”