Yleisimpien painajaisten merkitykset on selvitetty
Monet näkevät öisin toistuvia ja häiritseviä painajaisia. Joukko tiedemiehiä selvitti, että unet voivat heijastella huolia, joita meillä on hereillä ollessamme. Etenkin itsenäisyyden puute, kelvottomuuden tunne ja väärinymmärretyksi tuleminen voivat aiheuttaa painajaisia.
Toisessa tutkimuksessa kysyttiin osallistujien yleisimmistä painajaisista ja toisessa analysoitiin osallistujien unipäiväkirjoja. Turhautuminen ja psyykkiset tarpeet vaikuttivat siihen, millaisia unia ihmiset näkivät. Osallistujat, joiden psyykkisiin tarpeisiin ei vastattu, näkivät enemmän painaisia.
Häiritsevissä unissa näyttävät toistuvan samat teemat. Alla on muutama tyypillinen uni ja psykologien tulkinnat siitä, mitä ne saattavat tarkoittaa.
Putoaminen korkealta
Toistuva uni putoamisesta voi tarkoittaa, että unennäkijä on turhautunut päivittäiseen elämäänsä.Epäonnistuminen
Myös toistuvat unet epäonnistumisesta olivat tyypillisiä turhautuneiden henkilöiden keskuudessa. Paineen alla olevat ihmiset näkivät tyypillisemmin unia, joissa he menivät valmistautumattomina johonkin tärkeään tapahtumaan, esimerkiksi kokeeseen.Ansassa olemisen tunne
Ihmiset, jotka näkivät unia ansassa olemisesta, tunsivat usein olevansa ansassa tai jumissa myös päivittäisessä elämässään. Uni toistaa kirjaimellisesti sen, mikä on elämässä kuvainnollista.Takaa-ajetuksi tai hyökkäyksen kohteeksi joutuminen
Hyökkäyksen kohteeksi joutuminen unissa voi kertoa, että olet turhautunut päivittäisissä askareissasi. Takaa-ajetuttuna oleminen kertoo myös turhautumisesta tai haasteista jonkin tietyn asian tavoittelussa hereillä ollessasi. Jos eläin jahtaa sinua unessa, se tarkoittaa, että sinulla on hereillä ollessasi jokin vaistonvarainen impulssi, jota sinun on vaikea hallita. Hirviön jahtaamaksi joutuminen tarkoittaa, että sinulla on aitoa lahjakkuutta, mutta sinun on vaikea toteuttaa sitä käytännössä. Jos ihminen tai jengi jahtaa sinua, sinulla on lahjakkuutta, mutta saatat paeta vastuuta, joka liittyy kykyjesi käyttämiseen.Negatiiviset tunteet unessa
Myös negatiiviset aiheet unissa voivat olla merkki turhautumisesta omaan elämään tai johonkin tiettyyn asiaan. Negatiiviset teemat aiheuttavat unennäkijöissä pelkoa, vihaa tai surua. Lähde: DailyMail Kuva: PixabayLUE MYÖS:
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys