Peliarvio: Dragon Age II
[jwplayer]http://youtu.be/Rh43mO4Huds[/jwplayer]
Dragon Age II on odotettu peli, sillä vuonna 2009 julkaistu alkuperäinen Dragon Age: Origins keräsi tukuittain vuoden pelin palkintoja.
Dragon Age II jakaa mielipiteitä. Monet ensimmäiseen Dragon Ageen koukuttuneet pelaajat pitävät kakkososaa huonompana versiona. Mutta myös vastakkaisia mielipiteitä löytyy. Onko Dragon Age siis huono, tai keskiverto peli? Vastaus on ei ja ei. Kyseessä on pikemminkin monilta osin uudistettu ja nykyaikaistettu roolipeli, joka ei laajuudessaan yllä täysin ensimmäisen Dragon Agen tasolle, mutta tarjoaa niin paljon muuta hyvää, että ainakaan uusi pelaaja ei paljoa jää kaipaamaan.
Dragon Age II:n saamasta kritiikistä huolimatta, pelissä riittää yllin kyllin mielenkiintoista tekemistä. Rinnallasi seikkailee kolme kaveria, joiden taitoja voit myös kehittää omiesi ohella. Ajoittain voit valita iskuryhmäsi edustajat jopa seitsemän eri hahmon joukosta, riippuen millaisia valintoja olet tehnyt pelin aikana. Sivuhahmot ovat mielenkiintoisia omine taustoineen ja pulmineen, ääninäyttely on erittäin laadukasta, ja hahmoihin on saatu mukaan vahvoja inhimillisiä piirteitä. Tragedioiltakaan ei vältytä.
Vaikka viholliset ilmestyvät pelaajan kimppuun ns. tyhjästä yhä uusina aaltoina, taistelukohtaiset ovat antoisia, etenkin kun pelaajan käytettävissä on monipuolinen määrä erilaisia kehitettäviä taitoja ja ominaisuuksia. Taidot ja aseet voi valita kaikessa rauhassa vaikkapa taistelun tiimellyksessä, sillä valikoita säädellessä peli siirtyy taukotilaan.
Dragon Age II on viihdyttävä ja hyvin toimiva roolipeli, joka tarjoaa monipuolisia uusia juonenkäänteitä useammassakin läpipeluussa. Voit valita pelin alussa oletko nainen vai mies ja soturi (warrior), maagi (mage), vai veijari (rogue). Tarina muovautuu hahmoluokkasi mukaisesti ja näin ollen kannustaa vahvasti useampaan läpipeluuseen.
Lajityyppi: RPG
Ikäraja: 18
Testialusta: Xbox 360
Muut alustat: PC, PlayStation 3
Kehittäjä: Bioware
Julkaisija: Electronic Arts
Pelaajamäärä: 1
Muut tiedot: HDTV 720p/1080i/1080p
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä