Iron Sky -leffa kääntyi myös peliksi
Kun elokuvasta tutut natsit tulevat kuun takaa, pelaajat ovat valmiina. Suomalaisyhteistyönä tuotettu, elokuvaan pohjautuva mobiilipeli Iron Sky the Game on nyt ladattavissa App Storessa.
Pelin ideana on torjua natsien hyökkäys maahan. Kentät muodostuvat puzzle-tyyppisistä tasoista, jotka johdattavat pelaajaa taso tasolta lähemmäs kuunatsien tukikohtaa. Pelaajat saavat vaikuttaa pelin jatkokehittämiseen antamalla palautetta pelin ensimmäisestä versiosta Iron Sky -elokuvan verkkosivulla.
Retrotyyliin uusilla mausteilla
Iron Sky the Game on suunnattu erityisesti elokuvan faneille, mutta toimii hyvin myös itsenäisenä pelinä. Tyylillisesti Iron Sky the Game on klassinen shoot ’em up -peli, mutta tasojen selvittämiseksi vaaditaan myös nokkeluutta. Peli kunnioittaa elokuvan visuaalisuutta, juonta sekä lajityylin klassikkopelejä.
”Pelissä yhdistyvät retroklassikon ja modernin mobiilipelaamisen ominaisuudet”, kertoo Netgen Oy:n toimitusjohtaja Juha Viitala, joka uskoo pelin saavuttavan elokuvan tavoin kansainvälisen suosion.
Kotimaisella yhteistyöllä
Iron Sky the Game on tuotettu elokuvatuotannosta tuttuun tapaan yhteisöhankkeena, jota vetävät suomalainen Netgen Oy yhteistyössä W3 Group Finland Oy:n ja elokuvan tuotantoyhtiö Blind Spot Picturesin kanssa. Ensimmäinen versio pelistä on iOS- käyttöjärjestelmälle ja kevään aikana se tulee saataville Androidille ja Windows Phone 7 -puhelimiin.
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä