Messukeskuksessa pelattiin ja lasketeltiin viikonloppuna – mukana huikeita turnauksia ja Cosplayn SM-kisat
Pelitapahtuma GameXpossa olivat tänä vuonna esillä muun muassa kilpapelaaminen, retropelit ja cosplay. GoExpo Winter -messuilla korostettiin alvimatkailun vastuullisuutta ja urheilun innovaatioita. Tapahtumakokonaisuus keräsi 15.-17.11. Messukeskukseen 24 000 kävijää.
GameXpoon tultiin tutustumaan uutuuksiin ja seuraamaan turnauksia
GameXpon kävijöistä 68 % saapui Messukeskukseen tutustumaan pelialan uutuuksiin. Myös tapahtuman ohjelmassa olevat turnaukset (56 %) ja mahdollisuus päästä pelaamaan itse (45 %) houkuttelivat lähtemään messuille. GameXpossa myös kilpapelaaminen oli näyttävästi esillä. Muun muassa Telia Esports Seriesin toinen kausi huipentui messuilla, Elisa Viihteen ja Havu Gamingin yhteinen Havu Akatemia etsi tulevaisuuden kilpapelaajia, ja PUBG1000 -turnauksessa 1200 pelaajaa kilpaili koko viikonlopun kestävässä turnauksessa. – PUBG1000-turnausalueella meno on ollut vauhdikasta koko viikonlopun. Turnausta on jääty seuraamaan yleisöön paljon pidemmäksi aikaa kuin vuosi sitten. Tulijoita olisi ollut enemmänkin kuin mitä voitiin ottaa, ja tänä vuonna erityisen suuri osa kirjautui kilpailuun verkossa, mikä kertoo siitä kuinka sitoutuneita turnaukseen ollaan. Turnaus lanseerattiin ensimmäistä kertaa vuosi sitten, ja vuoden mittaan aiheesta käyty keskustelu on lisännyt turnauksen kiinnostavuutta, iloitsee turnauksen yhteistyökumppani Jimm’s PC-Storen toimitusjohtaja Antti Järvinen. Tapahtumassa Suomen messusäätiön myöntämän GameXpo Awardin sai pitkän linjan esports-toimittaja ja -juontaja Teemu ”wabbit” Hiilinen.1 200 pelaajan PUBG-liveturnauksen voitti Cupsolo
GameXpossa pelattiin viikonloppuna toista kertaa Suomen suurin PlayerUnknown´s Battlegrounds (PUBG) -liveturnaus. Viisiosaisen finaaliottelun jälkeen koko turnauksen voittajaksi selviytyi Onni ”Cupsolo” Lahdensivu. Sunnuntain finaalissa 5 000 euron palkintopotista taisteli 70 pelaajaa, jotka olivat valikoituneet ennätysmäisen 1 200 karsintapelaajan joukosta. Rahapalkinnoille pääsi kuusi parasta, joista koko turnauksen voittanut 20-vuotias Cupsolo onnistui omien sanojensa mukaan erityisesti järkevän pelistrategiansa avulla.
Cosplayn SM
GameXpossa ratkottiin myös Cosplayn Suomen mestaruudet. Sunnuntaina valitttiin Cosplayn yksilö- ja parisarjojen voittajat sekä Vuoden Cosplay -kuva ja Vuoden CMV eli Vuoden Cosplay Music Video. Yksilösarjan voitti Eric Huttunen (Assassin’s Creed -pelihahmo), toiseksi sijoittui Saaraz (Game of Thrones -tv-sarjahahmo) ja kolmanneksi Karo (Zelda-pelihahmo).

GoExpo Winter
GoExpo Winter tarjosi ajanvietettä koko perheelle. Tapahtumassa sai kokeilla luistelua, laskettelua, lautailua ja hiihtoa. Kävijöistä 85 % tuli messuille viettämään aikaa hyvässä seurassa ja 70 % halusi myös testata eri lajeja. Protect Our Winters Finland, Ruka ja Reima käynnistivät perjantaina GoExpo Winter -messuilla kampanjan, jolla lumileikit pyritään saamaan osaksi Unescon aineetonta maailmanperintöä. Vetoomuksen on messuviikonlopun aikana allekirjoittanut yli 1500 henkilöä osoitteessa pelastetaantalvet.fi. Kampanjan tavoitteena on muistuttaa, että on yhteisesti kaikkien vastuulla ryhtyä ilmastotekoihin, ja siten säilyttää lumiset talvet ja lumileikit myös tuleville sukupolville. Lumileikkien lisäksi osastolla käytiin keskusteluja ilmastonmuutoksesta. – Näytimme osastolla Ilmatieteen laitoksen ennustetta ja kerroimme, että jos nyt ei ruveta tekoihin ilmaston puolesta, niin talvet katoavat ainakin Etelä-Suomesta muutaman vuosikymmenen sisällä. Monet ihmiset olivat häkeltyneitä siitä, että tilanne voi mennä oikeasti niin pahaksi, kertoo Protect Our Winters Finland ry:n puheenjohtaja Niklas Kaskeala. GoExpo Winterin yhteydessä järjestettiin innovaatiokilpailu, jonka voitti Rentle, joka tarjoaa kokonaisvaltaisen alustan ja työkalut vuokraustoiminnan pyörittämiseen. Voittaja palkitaan messuosallistumisella kansainvälisillä ISPO-talviurheilumessuilla Saksassa. Seuraavat yleisötapahtumat Messukeskuksessa ovat uusille ja kokeneille sijoittajille suunnattu Sijoitus Invest 26.-27.11. sekä jatkokoulutustapahtuma Studia 3.-4.12.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva