Odotettu Tom Clancy’s The Division 2 -toimintapeli esiteltiin E3-messuilla – videolla upeaa pelikuvaa

Pelikonsoli-, mobiili- ja tietokonepelijulkaisija Ubisoft esitteli E3-pelimessuilla odotetun avoimen pelimaailman Tom Clancy’s The Division 2 -toimintapelin.
Pelin taustatarinassa on kulunut seitsemän kuukautta siitä, kun tappava virus alkoi levitä New Yorkin kaupungissa. Tällä kertaa pelaajat löytävät itsensä Yhdysvaltojen pääkaupunki Washington D.C.:n ympäristöstä. Eletään ihmiskunnan suurinta kriisiä ja selviytymistaistelu on käynnissä. Kokeneina Division-toimijoina pelaajat ovat kansakunnan viimeinen toivo täydellisen anarkian ja kaaoksen edessä. Mikäli pääkaupunki menetetään, koko maa suistuu rosvojengien ja barbaarisesti alueita hallitsevien roistojen käsiin.

Massive Entertainmentin ja seitsemän muun pelistudion yhteistyössä kehittämä Tom Clancy’s The Division 2 on uusi askel avointen toimintaroolipelien tyylilajissa. The Division 2 jatkaa edeltäjänsä askeleista vieden avoimen pelimaailman toimintaa entistä pidemmälle. Luvassa onkin edellisosasta paranneltuja asioita, kattava suunnitelma kiehtovaan loppupeliin asti ja runsaasti merkityksellistä tekemistä eri pelaajatyypit mahdollisimman hyvin huomioiden.

Microsoftin lehdistötilaisuudessa esitelty pelikokemus julkaistaan 15. maaliskuuta 2019 sekä Xbox One- ja PlayStation 4 -pelikonsoleille että pc-tietokoneille. Pelin ikäraja on PEGI 18.
Alla oleva traileri esittelee upeaa pelikuvaa tulevasta julkaisusta.
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”