Space Hulk: Tactics on tarkka käännös vuosia sitten ilmestyneestä Space Hulk -lautapeliversiosta, mutta siinä on mukana mielenkiintoinen vivahde. Pelaajat voivat nimittäin mitellä toisiaan vastaan kahden eri ryhmittymän kesken – joko murhaavina genestealer-alieneina tai raskaasti varustetuilla avaruusmariini-joukoilla. Cyanide Studiosin tekele on oikein hyvä virtuaalikäännös klassisesta, vuoropohjaisuuteen nojaavasta lautapelistä.

Omat kokemukseni Space Hulkin parista kulkeutuvat niinkin kaukaa kuin Amiga 500:n kulta-ajoista yli 25 vuoden takaa, jolloin PC:ltä käännetty Space Hulk Deathwing-kampanjoineen kolahti todella kovaa. Vaarallisessa ympäristössä liikkuminen, toiminta ensimmäisestä persoonasta kuvattuna ja pelottavan nopeiden vihollisten ahdistamana teki tuolloin suuren vaikutuksen.

Tuttu ja toimiva kaava vuosien takaa on edelleen olemassa. ”Hyviksiin” kuuluvat avaruusmariinit laskeutuvat synkkien varjojen hämärtämille käytäville, joissa ne kohtaavat Tyranid-rodun edustajia – vikkelästi liikkuvia genestealereita. Mariineilla on aina jokin tehtävä, joka voi olla esimerkiksi kadonneen esineen noutaminen, taktisten paikkojen miehittäminen tai vaikkapa tietyn alueen polttaminen liekinheittimellä. Genestealerit taas vastaavasti pyrkivät vain tuhoamaan tunkeutujat.

Vuoropohjaisesta pelistä puhuttaessa käytössä on tietenkin toimintapisteitä ja taktista etua antavia erikoiskortteja. Jokainen käytetty pelivuoro kerryttää kassaan yhden pisteen, joita voi käyttää erikoiskortteihin tai ylimääräisten toimintapisteiden saamiseen. Hitaasti liikkuvat mariinit pystyvät ampumaan vihollisia pitkän matkan päästä, kun taas nopeasti liikkuvat genestealerit ovat puhtaasti lähitaistelijoita.

Variaatioita on ilahduttavan monta, sillä ase voi mennä jumiin, ohilaukaukset ovat mahdollisia ja esimerkiksi taktinen oven sulkeminen voi muuttaa tilanteen täysin. Varsinaisena ”vallan välineenä” toimivat arpakuutiot, jotka määrittelevät todennäköisyyden eri olosuhteissa. Lähtökohtaisesti alienit kaatavat mariinit noin kahdeksan kertaa kymmenestä lähitaistelussa, mutta tämäkin voi muuttua erikoiskortin tai onnistuneen nopanheiton myötä.

Alieneilla pelaaminen on paljon yksinkertaisempaa, sillä jokaisella vuorolla kentälle laitetaan ”täpliä”, jotka voivat sisältää 0-3 genestealeria. Nämä houkuttimet pysyvät tuntemattomina mariineille, kunnes ne osuvat näkökenttään. Taktinen joukkojen sijoittelu on yllättävän tyydyttävää, kun paine vihollisen ympärillä kasvaa koko ajan.

Space Hulk: Tacticsiin on lisätty myös kokemuspistejärjestelmä, jolla vaihdetaan taktisia kortteja parempiin tehtävien päätteeksi. Korttien kehittämisen lisäksi sekä geenivorot että mariinit saavat ajoittain käyttöönsä kehittyneempiä joukkoja. Näitä ovat panssaroidut, mutta hitaammat alienit ja mariinien erikoissotilaat. Näille tulee käyttöä etenkin pitkien kampanjoiden aikana, sillä molemmille ryhmille on iso tukku tehtäviä pelattavana. Kampanjoiden ohella mariinit ja alienit voivat mitellä yksittäisissä skirmish-tehtävissä ja ihmisvastustajia kaipaaville myös kahden pelaajan nettipeli on olemassa. Kirsikkana kakun päällä pelistä löytyy myös kenttäeditori, jolla voi rakentaa haluamansa olosuhteet. Itsetehdyt kentät voi myös jakaa muiden iloksi.

Oikeastaan ainoa valittamisen aihe koskee tekoälyä, sillä huolellisesti joka suuntaan tähyävät mariinit saavat alien-tietokoneen pelaamaan turhankin passiivisesti. Tämä on iso harmi, sillä hahmojen tasolta kuvatut lyhyet toimintakohtaukset ovat todella hienon näköisiä ja niitä haluaisi nähdä enemmän. Etenkin pelottavan näköiset genestealerit luovat kauhun tunnetta rynniessään päälle.

Kokonaisuutena Space Hulk: Tactics on erinomainen käännös lautapelimaailmasta ja sitä voi suositella kaikille yli 16-vuotiaille taktisen strategiapelin ystäville. Kohtalainen englannin kielen taito on suositeltavaa, sillä mainion tutorial-osuuden ymmärtäminen on tärkeä pohja varsinaiselle pelille ja erikoiskorttien ymmärtäminen on iso osa peliä.

Lajityyppi: Strategia
Ikäraja: 16
Julkaisuaika: 9.10.2018
Testialusta: PS4
Alustat: PS4, Xbox One, PC
Kehittäjä: Cyanide Studios
Julkaisija: Focus Home Interactive
Pelaajamäärä: 1-2