Suomalaispeli ehdolla maailman parhaaksi autopeliksi
Helsinkiläisen Bugbear-studion Wreckfest-autopeli kisaa vuoden 2018 parhaan autopelin palkinnosta maailman arvostetuimmassa pelialan gaalassa. D.I.C.E. Awards on pelialan vastine elokuva-alan Oscar-gaalalle.
Suomalaispelin valitseminen vuoden 2018 parhaiden kilpa-ajopelien finalistiksi on saavutus, jolla todistetaan samalla myös suomalaisen pelialan innovatiivisuutta ja osaamista. Sitäkin merkittävämpää on se, että ajopelien sarjan finaaliin on hyväksytty kaikista tarjokkaista vain kolme ehdokasta. Vuosittain järjestettävän D.I.C.E. Summit -konferenssin yhteydessä 13.2.2019 pelialan ammattilaisten jakamat palkinnot peilaavat vahvasti pelialan suuntauksia ja ilmiöitä.
– Jo pelkästään finaaliin pääseminen on meille valtava kunnia ja osoitus siitä, että pienikin joukko voi saada aikaan suuria asioita, kun se koostuu osaavista ja motivoituneista tekijöistä. Finaalipaikka on samalla myös kunnianosoitus suomalaiselle pelialalle ja sen osaamiselle sekä vuosikausia meitä uskollisesti tukeneille faneille, kertoo Bugbearin toimitusjohtaja Janne Alanenpää.
Wreckfest on jo saavuttanut menestystä maailmalla, sillä helmikuun alkupuolella pelaajat äänestivät pelin 2. sijalle vuoden 2018 parhaiden auto- ja urheilupelien kategoriassa merkittävän saksalaisen Gamestar-julkaisun järjestämässä äänestyksessä. Suomalaisen pelikehittämisen ja osaamisen lisäksi Wreckfest vie maailmalle myös populaarikulttuuria, sillä pelin soundtrackillä on mukana kotimaisia rock- ja metalliyhtyeitä kuten Jay Ray, Blind Channel, Cyan Kicks, Oceanhorse, Shiraz Lane ja Desire. Pelin kautta yhtyeet ovat jo saaneet monia uusia kuuntelijoita ja faneja kaikkialta maailmasta.
Wreckfest-peli julkaistiin tietokoneille kesällä 2018. Pelistä julkaistaan konsoliversio PlayStation 4- ja Xbox One -alustoille myöhemmin tänä vuonna. Studion lähitulevaisuuden tähtäimessä on mittava laajentuminen ja uusien autopelien kehittäminen myös tulevaisuudessa.
– Tavoitteemme on kehittää Bugbearista maailman paras autopelistudio, minkä myötä etsimme myös uusia osaajia joukkoomme. Haku on auki, Alanenpää toteaa.
STT
Kuvat: Bugbear
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”