Suomalaista rallipeliä ladattu kahdessa kuukaudessa jo lähes 43 miljoonaa kertaa!
Fingersoftin Hill Climb Racing 2 -rallipeliä on ladattu kahdessa kuukaudessa jo lähes 43 miljoonaa kertaa.
Hill Climb Racing 2:n latausmääriin on odotettavissa vielä lisää hurjaa nousua tänä viikonloppuna, kun se julkaistaan kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi myös Kiinassa.
Reilussa kahdessa kuukaudessa jo lähes 43 miljoonaa kertaa ladattu Hill Climb Racing 2 -peli julkaistaan viikonloppuna myös Kiinassa, missä pelin edeltäjää on ladattu jo lähes 100 miljoonaa kertaa. Marraskuun lopussa julkaistu moninpelin mahdollistava jatko-osa on yltänyt sovelluskauppojen rallipelien kärkipaikalle 121 maassa ja kaikkien pelien listaykköseksi 64 maassa. Peli on saanut käyttäjiltä roimasti positiivista palautetta: pelillä on yhteensä yli miljoona arvostelua Google Play- ja App Store -sovelluskaupoissa, joissa se on saanut keskimäärin 4.6 tähteä viidestä.
– Moninpeliominaisuus on ollut toivotuin lisätoiminto ensimmäiseen peliin, ja lähes 43 miljoonaa latausta kahdessa kuukaudessa kertoo, että olemme onnistuneet kuuntelemaan fanejamme ja viemään pelisarjaa toivottuun suuntaan, Fingersoftin toimitusjohtaja Teemu Närhi iloitsee.
– On mahtavaa päästä julkaisemaan Hill Climb Racing 2 myös Kiinassa, missä ensimmäinen peli on ollut huippusuosittu, Närhi sanoo.
https://youtu.be/zYvazC2CBi4
Fingersoft on luvannut tuoda peliin jatkuvasti uutta sisältöä, ja tänään peliin julkaistiin ensimmäinen suuri sisältöpäivitys. Päivityksen myötä peliin tuli neljä uutta rallikilpailua, uusi mahtava Super Diesel Truck -kuormuri ja uusia kuljettajan asuja.
Lataa Hill Climb Racing 2 iTunes App Storesta tai Google Play -kaupasta.
STT
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Seiska: Mikko Leppilammen tutkinnassa uusi käänne
- Erika Vikman räväyttää jälleen – esiintyi pelkässä läpinäkyvässä paidassa nännit teipattuina
- Erja Lyytinen kuumissa bikinikuvissa: ”Ostin bikinit second hand -kaupasta 25 vuotta sitten”
- Seiska: Mikko Leppilammen väitetystä seksuaalisesta häirinnästä on tihkunut uutta tietoa julkisuuteen
- Kasinorakastajan blogi: Tämän hetken kuumimmat uudet slotit!
- Näyttelijä Mikko Leppilampea epäillään seksuaalisesta ahdistelusta
- Nyt on kuumaa! Iida Vainio poseeraa yllättävän esineen kanssa
- Britney Spearsin lähipiiri: Britney on toimintakyvytön
- Huhhuh! Erika Vikman poseeraa pylly paljaana!
- Kasinorakastajan blogi: Vappua kohti uusilla peleillä!
- Seiska: Mikko Leppilammen tutkinnassa uusi käänne
- Erja Lyytinen kuumissa bikinikuvissa: ”Ostin bikinit second hand -kaupasta 25 vuotta sitten”
- Erika Vikman räväyttää jälleen – esiintyi pelkässä läpinäkyvässä paidassa nännit teipattuina
- Seiska: Mikko Leppilammen väitetystä seksuaalisesta häirinnästä on tihkunut uutta tietoa julkisuuteen